torstai 9. joulukuuta 2010

Liikkeellä

Manchester Piccadilly ja kaukaisin raide on tietysti Lancasteriin
Viikon sisään on tullut liikuttua vähän enemmän kuin tavallisesti, tästä on ollut perusjumitus kaukana. Olen ollut kahdesti Manchesterissa tavallaan työasioissa säätämässä sponsorointisopimuksen yksityiskohtia. Firma, joka alkaa sponsoroida Management Schoolin yhdistysten katto-organisaatiota, on keskittynyt mobiilimarkkinointiin, ja heiltä saadaan käyttöön muutama hyvin kiintoisa työkalu B-2-C (business to consumer) markkinointiin yhdistyksiltä jäsenille. 15Mukaan tulee mahdollisesti myös kolmansia osapuolia. Mulla on aika hyvä fiilis tästä, koko homma tosin vaatii huolellisen toteuttamisen koska mitään tämän tapaista ei ole ennen tehty meillä.


Manchester skyline keskustan ulkopuolelta Salfordista



On ollut kiva olla liikkeellä, mutta henkilökohtaisesti en yhtään tykkää Manchesterista. Vaihtelu toki virkistää, mutta jotenkin se paikka henkii edelleen niin teollista vallankumousta. Kaiken lisäksi se on niin ruma että. Tai ei nyt ehkä ruma, siellä on todella paljon oikeasti kiinnostavia uusia ja vanhoja rakennuksia, mutten usko että kaupungilla on minkäänlaista julkisivulautakuntaa tai tahoa joka säätelee sitä, miltä kaupunki näyttää. Olimme siskoni kanssa Manchesterissa yötä kun muutin tänne taas kesän jälkeen. Molemmat pistivät välittömästi merkille kaupungin rakennusten sekavuuden ja yhteensopimattomuuden. Jostain syystä en kuvannut silloin omalla kameralla ollenkaan, joten niistä kauheuksista ei ole kuvia.


Hiltonin ömm... mielenkiintoinen? pilvenpiirätjä näkyy myös toisessa kuvassa.

Onneksi niitä kauniitakin näkymiä löytyy silloin tällöin.

Lisäksi lauantaiaamuna laukkasin asemalle matkatakseni Glasgowhun viikonlopun viettoon. Tällä kertaa kaikki tavarat tallella, myös kamera muistikortteineen, joten kuviakin on luvassa. Jee!

Ps. Hyvää nimipäivää minä, sen kunniaksi Management School tarjoaa glögit! No ei ehkä, taitaa olla muu syy mutta sopii yhteen mukavasti :)

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

187. haaste

Ystäväni Edgar on jo pidemmän aikaa vastannut Runotorstain haasteisiin. Konsepti on seuraavanlainen: viikottain torstaisin annetaan haaste, joka on jonkinlainen teema jota pitää tulkita. Sitten osallistutaan linkittämällä sivulle. Jos kiinnostaa syvällisemmin niin kurkistakaa, tämä ei todellakaan ole tyhjentävä selitys. Miksi puhun tästä? Minut tuntevat tietävät, ettei runous ole suurestikaan juttuni. Asia ei ole muuttunut mihinkään, satuin vain löytämään sisarversion runotorstaista Varjon blogin kautta. Valokuvatorstain toteutustapa on huomattavasti lähempänä sydäntäni ja pakottaisi minut kuvaamaan viikottain jotain muutakin kuin naapuruston kissoja ja vuoria... Nähtäväksi jää miten onnistuu.

Tässä ensimmäistä kuvaa sitten:

Näkymä kaupungin yli Glasgown yliopiston julkisivun puolelta.

Aiheena Täällä pohjantähden alla, sama kuin runotorstaissa.

Kirjastotipu ja muut eläinkunnan edustajat

Tärähtänyt talitintti.
Meillä on ihka oikeita kirjastotipuja! Siellä ne lentävät ympäriinsä ja laulavat tyytyväisenä. Luulin ensin että olin seonnut kun kuulin linnunlaulua kirjastossa... Nämä kaverit esiintyvät päivittäin, mutta ovat niin nopeita että on vaikea saada hyvää kuvaa. Olen kuullut että niitä on kolme. Kaksi olen nähnyt samaan aikaan.

Näillä kulmilla missä asun on tosi paljon kissoja. Aivan superpaljon. Jännää. Ja sitten kun nämä ovat ulkoilevia kissoja, ja uteliaita ja vahtivia. Kissat Suomessa mahtavat olla onnettomia kun niillä ei useinkaan ole vahtimiseen soveltuvaa ikkunalautaa aivan kadun vieressä.




Kyttääjäkissa. Se vahtii tiukasti kun kulkee aamuisin ohi.



Toinen kyttääjäkissa yhtä katua alempana.
Kampuksella ei nähnyt muuta kuin sorsia, pupuja ja hanhia, siellä ei saa pitää lemmikkieläimiä. Eilen tosin näin kissan kyyhöttämässä yksinään keskellä kiveystä. Harmi ettei ollut akkua, se oli aika huvittava siinä patsastellessaan hievahtamatta jääkylmällä alustalla.

Kampuskissa viime keväältä. Missäköhän se asuu kun lemmikit on kielletty?

tiistai 7. joulukuuta 2010

Vaan kuinkas sitten kävikään (eli miten tänne päädyttiin)

Kun päätin hakea Britanniaan opiskelemaan en tiennyt Lancasterin olemassaolosta eikä se alunperin edes ollut hakulistalla. Täällä sitä kuitenkin ollaan, ja tarkoitus on nyt vähän valottaa mistä tämä sattumien summa johtuu. Aluksi Skotlanti oli vaihtoehtona siinä missä Englanti, mutta se karisi nopeasti pois. Tulin siihen tulokseen, että loppujen lopuksi on aika sama opiskella neljä vuotta ilmaiseksi tai kolme vuotta maksullisesti, sillä aika on rahaa. Lisäksi yhteydet Skotlantiin ja sieltä pois ovat huonommat kuin Englannissa, samoin kuin sää, eikä paikallisia voi ymmärtää. Realistisia vaihtoehtojakin oli vähemmän siellä suunnalla, joten päätin keskittyä kokonaan Englantiin. Edelliset aivan täysin subjektiivisia mielipiteitä, joillekin Skotlanti toimii hyvin, mutta koin ettei se olisi minulle hyvä vaihtoehto. Käyn mieluummin kylässä.

Pahoittelen etukäteen valtavaa finglishin määrää, mutten osaa puhua opiskeluasioista kokonaan suomeksi. Päädyin valtavan googlettelun, rankingien, keskustelufoorumien, yliopistojen sivujen ja valehtelematta viiden kilon esitepinon jälkeen hakemaan lähinnä erittäin hyviin yliopistoihin muutamalla "varmalla nakilla" varustettuna. Manchester oli pohjoisin, Warwick ainoa kampusyliopisto, muut olivat Lontoossa. No, hyvistä arvosanoista (mutta jo saavutetuista, se on aina vähän hankala juttu jos ne ei voi asettaa ehtoja) huolimatta tarjouksia (offereita) ei tullut, ainoastaan unsuccessfulleja. Siinä sitten suru puserossa hain extrassa (täydennyshaku touko-kesäkuussa niille joilla ei ole offerin offeria) Nottinghamiin, joka hyvin nopeasti kertoi ettei ole kiinnostunut minusta. Tämän jälkeen iski paniikki, sillä hakuni yliopistoon Suomessa ei näyttänyt lupaavalta, suurimmalta osin myöhäisherännäisyyden takia (ei ollut tarpeeksi aikaa lukea pääsykokeisiin, vain pari kuukautta), joten pelkäsin jääväni täysin ilman yliopistopaikkaa missään maassa ja joutuvani toiselle välivuodelle, joka ei olisi toivottu (toisin kuin ensimmäinen.)

Olin täysin kujalla sen suhteen mikä linja pitäisi valita. Muutamia epävarmuuden hetkiä lukuunottamatta olin varma, että haen kauppatieteelliselle linjalle. Koko systeemi on täällä aika erilainen Suomeen verrattuna: täällä haetaan jo kandissa tietylle erikoistumisalalle ennen kuin opiskelut edes alkavat. Täällä on Business Studies -vaihtoehtoja, jotka sisältävät vähän kaikkea markkinoinnista kirjanpitoon, mutten kuullut kovin mairittelevia kommentteja noista kursseista ja päätin ennemmin erikoistua vähän. Hain alunperin lähestulkoon vain management-painoitteisille kursseille, koska olin aika peloissani kansantaloustieteen tai rahoituksen matemaattisuudesta. Ja onnettomasti olin kirjoittanut matikan huonosti, joten jouduin luopumaan toivosta rahoituksen suhteen, sillä hyvät yliopistot usein vaativat hyvän arvosanan matematiikasta jos se on kirjoitettu. Rahoitus olisi siis ollut ykkösvalinta.

Extrassa panikoidessani kävin sekä ainekohtaisia että overall-rankingeja läpi ja selailin sitten sen mukaan katsomaan sekä koulujen nettisivuja että mahdollisia vapaita paikkoja. Aluksi pitäydyin yliopistoissa ja kaupungeissa, joista olin joskus elämäni aikana kuullut. Lancaster oli kuitenkin aika tasaisen hyvä eivätkä nettisivut olleet kamalat ja päätin katsoa mitä sillä on tarjota, kampuksesta huolimatta. Management oli täynnä, mutta Finance & Management Studiesissa oli vielä vapaita paikkoja. Päätin hetken mielijohteesta hakea, enmätonnenytkuitenkaanpääse -asenteella, sillä arvosanavaatimus oli korkeampi kuin osalla yliopistoista joista olin saanut hylkäyksen. Kului kauan, enkä odottanut mitään hyviä uutisia, olin aika varma että minut on täysin unohdettu. Päivänä eräänä, pitkän Sellon kirjastossa vietetyn illan jälkeen minua kuitenkin odotti unconditional offer! Se on paras mitä voi saada, ei tarvitse tehdä mitään lisää, conditionalissa vaaditaan lähettämään papereita tai tekemään kielikoe (joka on yleensä suomalaisille täysin turha, silkkaa rahanmenoa.) Hyväksyin sen sitten melko pian, alistuen iloisena kohtalooni tulevaisuudesta tuppukylässä. Seuraavana päivänä oli latinan pääsykoe, joka arvattaen meni loistavasti ilman stressiä kun korkeakoulupaikka oli jo taskussa. Sen jälkeen oli toinenkin, mutten halunnut latinan vuoksi jäädä Suomeen. Jos talous- ja sosiaalihistoriasta olisi tullut paikka, olisin saattanut miettiä kahdesti. Ei tullut niin ei tarvinnut.

Tässä juhlitaan synttäreitä ja yliopistopaikkaa.
Piian kuva.

Eli hups, sitä päädyttiin sitten opiskelemaan pääaineena rahoitusta, johon uskoin ettei yhden huonon yo-arvosanan takia ollut saumaa, paikkaan, jonne en olisi alkuunkaan ajatellut koskaan meneväni, saati asuvani. Ja sitten kun pääsin tänne paikan päälle, mulle alkoi pikku hiljaa valjeta että tämä on vähän parempi yliopisto kuin kuvittelin :D Accounting and Finance -laitos on kai maan viidenneksi paras. Oho.  Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin haun osalta. Olen ehdottoman tyytyväinen valintaani, mutten tiedä hakisinko jonnekin muualle mieluummin jos olisin uudelleen samassa tilanteessa. Todennäköisesti. Täällä vain on niin kuollutta ja rumaa kun on tottunut Helsinkiin. (Tänään on vähän tämmöinen päivä taas...)

Nykyisempiä kuulumisia tulee kun saan ladattua kameraa että voin purkaa kuvat. Mun laturissa onkin näköjään US eikä UK pää niin sitä ei saa yleensä ilman lievää voimakkaampaa väkivaltaa tungettua pistorasiaan. Jotenkin kuitenkin onnistuin vahingossa ensimmäisellä kerralla, nyt täytyy suunnata adapterikauppaan sillä väkivallattomasti en enää onnistu.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Talvikuvia

Ennen talvea

Roskiskuja. Huom sähkötolppa, täällä niitä on edelleen, uusillakin alueilla!

Lumisia vuoria, jotka ovat nyt vieläkin lumisempia. Minä vain olen kiireisempi joten en ehdi kuvata.

Osittain jäätynyt kanava ja sorsia. Oli tosi keväinen ilma.

Lisää lunta sunnuntai-iltana

tiistai 30. marraskuuta 2010

Lunta!

Täällä on satanut lunta! Olin lauantaina aamulla ihan innoissani kun ulos astuessani huomasin, että maa on vähän luminen. Sunnuntaina illalla satoi lisää, eilen oli ihan jopa pari senttiä lunta, ja eilen illalla satoi vieläkin lisää :) olen tyytyväinen. Ihme kyllä tämä maa ei vielä ole kriisissä lumen takia.

Olen viivytellyt postausta koska halusin laittaa kuvia, mutta jostain syystä iPhoto ei anna lisätä uusimpia kuvia ollenkaan. Ärsyttää. En tajua mistä johtuu, iPhotossa näkyy kaikki ihan normaalisti mutta kun yrittää ladata tänne niin ei. Että ei lumikuvia sitten. Olisi ollut mm. lumihuippuisia vuoria superzoomilla mutta joudutte pärjäämään ilman ja tyytymään ensimmäisiin joulukuusiin Marks & Spencerin ikkunassa.

Jouluvalot ja kuuset ovat olleet täällä katukuvassa jo kuukauden...

Viime viikkoina on muutenkin täytynyt ottaa vähän jouluennakkoa punaviiniglögin ja riisipuuron muodossa.

-- edit --

Täällä muuten sitten myös kylmä, ihan pakkasta joka päivä. Ei siis sinänsä mitenkään kylmä Suomeen verrattuna, mutta kun ottaa huomioon ettei täällä yleensä sada lunta ennen joulua, eikä se missään tapauksessa yleensä pysy viittä päivää eikä mulla ole kunnon talvivaatteita mukana, niin on kylmä. Ja sitten kiva pikkuylläri epäluotettavan boilerin muodossa: kahtena yönä peräkkäin on loppunut sekä lämmitys että lämpimän veden tulo, aamuisin on ollut noin 15 astetta sisällä. Hrr! Nyt asia on ehkä kunnossa.

On myös oikeasti kivojakin juttuja: tein suklaapiparitaikinan eilen ja aion leipoa tänään! Kävin ostamassa muotteja muutaman mutta kaupassa oli vain tylsiä. Karhut olivat loppuneet, vaikka niitä oli tosi monta pari viikkoa sitten :( Joudun tyytymään sydämiin, tähtiin ja possuihin. Pah.

Niin ja täällä saa olla tosi varovainen ettei kaadu liukkailla kiveyksillä, hiekoitus tai suolaus ei ihan toimi (jos sitä on edes muistettu.) Hiekoitus tapahtuu lähinnä hiekkalaatikko-tyyppisellä hiekalla, ei rouhealla, joka saattaisi sitä pitoakin lisätä eikä vain tehdä lumesta ruskeaa mössöä. Näiden viehtymys kiveyksiin (joita ei osata tehdä kunnolla vaikkei täällä edes roudi pahasti) hankaloittaa kulkua huomattavasti, paras taktiikka tähän mennessä on kipittää pienin askelein niin lujaa kuin pääsee, toivoen ettei kaadu tai tarvitse pysähtyä. Lisäksi talvirenkaita ei tunneta ja normaalisti täällä on aika hulluja kaahareita ja vähän suojateitä, joten on syytä olla supervarovainen. Ehkä selviän tästäkin hengissä.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Toiveita?

Olen ollut vähän tylsä viime aikoina, johtuu lähinnä siitä että ei täällä tapahdu mitään kummia. Aika tarkkaan viikot koostuu luennoista, seminaareista, opiskelusta, töistä. Vapaa-ajan toiminnaksi voidaan lukea nukkuminen (jos se on on toimintaa ensinkään, mutta se vie leijonan osan), kaupassa käynti kerran tai pari viikossa, satunnaiset teehetket ystävien seurassa, ulos ehkä kerran viikossa jos jaksaa. Ei kovin jännää, ei. Tyhjästä on paha nyhjäistä, luulenpa myös että on aika yksitoikkoista luettavaa.

Siispä nyt on sana vapaa ja saa kertoa mitä haluaisi täältä lukea! Tai millaisia kuvia katsoa. Menneistä tai tulevista asioista, jostain teemasta tai ihan mitä mieleen tulee. Toteutan ne mitkä nappaavat. Harkinnassa on tällä hetkellä ainakin matka-aiheisia postauksia kesän lomista ja Skotlannista sekä Lancaster-esittely.

Lisäksi palautetta voi jättää joko kommentteihin tai profiilin kautta voinee lähettää viestin jos ei tiedä mun sähköpostia.

Jos ei tule toiveita, voi olla että iskee hetken blogihiljaisuus. On vähän motivaatio hukassa ja ideat vähissä tämän(kin) suhteen. Lisäksi maanantainen reipastuminen iski kovaa takaisin tiistaina ankaran flunssan muodossa. Nyt ollaan sitten tukossa koko lukukauden edestä ja lenkkeilyn voi unohtaa... Hoidoksi tähän vaivaan kaverini sotkee minulle iltaisin paukun kotitekoisesta brandystä, hunajasta ja öljystä, toimii kuulemma mainiosti paitsi flunssaan myös moniin muihin vaivoihin. Tänään aamulla herätessä oli jopa melkein hyvä olo ja päiväkin sujui helpommin. Olin vähän skeptinen aluksi, mutta näköjään tämä auttaa mainiosti!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Good morning Lancaster

Yritys tehdä töitä, lenkki, kunnon aamupala, ostoksia. Ei sinänsä mitään ihmeellistä muuten, mutta kaikki tämä hoitui ennen yhtätoista! Vaikka olin luonnollisesti melko kuollut herätessäni seitsemältä, sain itseni ylös, ulos ja lenkille kohtuullisessa ajassa.

Kuten olen jo tainnut mainita, asun mäellä. Se ei ole kovin kätevää lenkkeilyn kannalta, koska kanava, jonka varrella mieluiten lenkkeilisin, on siellä alhaalla. Lenkin jälkeen tai loppuvaiheessa ei ole kovin kivaa kavuta mäkeä ylös kun on jo valmiiksi puolikuollut (en ole superurheilija.) Tällä kertaa päätin kuitenkin suunnata vielä ylemmäs, Williamson Parkiin. Kannatti. Oli poikkeuksellisen kaunis, aurinkoinen ja ennen kaikkea kirkas päivä. Ashton memorialin juurelta näkyi joelle, ja pitkästä aikaa myös Lake Districtin vuoret lahden toisella puolella olivat näkyvissä.

Tässä vähän vanhoja kuvia lenkkimaastosta, nyt on paljon syksyisempää. Nämä ovat lokakuun alusta tältä ja viime vuodelta. Esteettisesti mukava mutta muuten huono puoli on valojen puute. Muuten ei ehkä haittaisi, mutta puiston keskiosa on metsän ympäröimä, joten voi heittää hyvästit lenkeille viiden jälkeen noin puolen vuoden ajaksi.

Ashton Memorial ja paljon rappusia

Vino kuva lahden yli. Laitan uudempaa vuorien kanssa kunhan joudan.

Ankkalampi.

lenkkipolku

Note to self: Kannattaa valita joku muu reitti aamulenkille kuin aivan koulun vierestä ellei halua joutua koululaisten jyräämäksi (meillä on naapurina ehkä kaupungin isoin poikakoulu.) 

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Fazerin sininen & Finance

Luin illalla rahoitusta ja tein tehtäviä Fazerin sinisen voimalla. Oli aika leppoisaa ja melkein jopa kivaa! Ehkä se motivaatio alkaa nyt vähän nostaa päätään, ainakin rahoituksen suhteen. Parannettavaa on kyllä vielä, opiskeluaika oli "vain" kuutisen tuntia luentojen ym lisäksi, yleensä koetta edeltävänä päivänä tunteja kertyy lähemmäs kymmentä. No, alku se on tämäkin (ja oli jo korkea aika, viikko 6/10 loppumassa...)

Tänään vuorossa sitten se koe mitä varten on opiskeltu, sen jälkeen masennusmuffinssi torstai-torilta kampukselta ja kansista loppuilta (ja yö.) Tiedän että ennen koetta pitää suhtautua positiivisesti (eli ei ennaltasuunniteltuja masennusmuffinssihankintoja) ja plaplaplaa mutta jospa jokainen lukee seuraavan rivin ennen kuin mussuttaa mitään optimistisesta asenteesta: 16 kysymystä, 50 minuuttia, (aikaa kai noin 3min 5 s per kysymys), vääristä vastauksista menee pisteitä. No reading time (reading time = saa lukea kysymykset mut ei kirjoittaa mitään.) Eli kiirettä pitää. Ja varmasti meitä ilahdutetaan (co)variance ((ko)varianssi?), korrelaatio ja keskihajonta-laskelmilla --> vie tajuttomasti aikaa ja helppo kämmätä. Jospa saisi yli 50 %. Saa nähdä.

Mut kivojakin juttuja on ollut. Eilen oli mentor-homman alkutapaaminen, mun mentor oli työmatkalla joten en tavannut häntä vielä. Soitellaan ensi viikolla, jännittää puhua englantia puhelimessa. Välttelen sitä viimeiseen asti muiden kuin kavereiden ollessa kyseessä. Pakko sitä kai on joskus karaistua. Lisäkivajuttu kavereihin liittyen: on mulla sittenkin luentoseuraa. Ja olen tutustunut uusiin ihmisiin, osaan jopa ihan itse! Jee, hyvä minä! On kyllä vähän rankkaa yrittää olla sosiaalisesti aktiivinen, extra-curricular-aktiivinen (societyt, duuni ym.) ja opiskelu-aktiivinen. Nyt kaivattais balanssia, chi virtaa vähän huonosti näin taiji-termeillä ilmaisten. Löysin yhden oikean tyylin taijin opettajasedän yhteystiedot, mut siinä oli vaan puhelinnumero enkä ole uskaltanut soittaa vielä. Mun pitäisi kysyä että opettaako se muulloin kuin siinä lapussa mainittuna aikana ja paljonko se velottaisi yksityistunneista. Äh miksi mulla on niin paljon luentoja. Se paikka olisi 5 min päässä kämpältä mutta ei ei.

Pahoittelut finglishistä mut en nyt kykene enempään tällä erää.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Laadusta ja sen puutteesta

On ollut vähän kiireistä viime aikoina eikä ole juurikaan ollut aikaa kirppistellä, ja silloinkin kun olen lauantaisin kauppareissulla poikennut, saalis on ollut olematon. Haussa ei sinänsä ole ollut mitään ihmeellistä: muumikirjoja, muutama keittiöjuttu, ja hattuja voi nyt aina katsoa. Ei kenkiä. En ole varmaan ostanut vielä yhtään paria täällä ollessani, olen aika ylpeä itsestäni!

Kirppiksistä yleensä täällä. Luulisin, että täällä on noin kymmenkunta kaikenkarvaista hyväntekeväisyyskirppistä erilaisiin jaloihin tarkoituksiin. Ongelmana on, että valitettavasti määrä ei korvaa laatua (tässäkään asiassa.) Paikat ovat sinänsä siistejä ja ok, mutta tavara on jotenkin vähän onnetonta ja sekalaista. Ei ole mitään sellaista kuten UFF, jossa olisi pelkkiä vaatteita. Pelkkiä kirjakauppoja on kaksi, mutta silti samojen ketjujen sekakaupoissa on myös kirjoja... Lisäksi etenkin myytävissä vaatteissa heijastuu täällä niin yleinen huono laatu, sekä materiaaleissa että valmistuksessa. H&M on superkamaa New Lookiin ja Primarkiin verrattuna, joten voitte vain arvailla kuinka kauhuissani olin aluksi. Toki vuoden myötä tämä on tasoittunut ja koen vain lievää pahoinvointia mainittujen kauppojen läheisyydessä, mutta silti raastaa. Suomessa asuessa on niin tottunut siihen, että hintaero perustuotteen ja semi-laadukkaan tuotteen välillä on pienempi, eikä kynnys ostaa hyvää ole niin suuri, ja yleisesti ihmiset ovat vaativampia ja laatutietoisempia. Ilmenee kaikessa: ruoka, ASTIAT (tästä varmaan tulee lisää, mun lempipaasauskohde), asuminen, vaatteet.

Mun kämppikset (3x englantilaistyttö) tässä päivänä eräänä pohtivat vaatekaapin sisällön keski-ikää ja tulivat tulokseen, että eihän nyt mitään kahta vuotta vanhempaa taida olla, sehän on a) vanhaa, b) jotain kauheaa sekä lähes satavarmasti c) hajalla vähintään saumoista. Ja kuka nyt edes haluaisi käyttää niin vanhoja vaatteita? Olin vähän tyrmistynyt ja pysyin hiljaa. Nytkin mulla on päällä ainakin kolme vuotta vanhat trenssi ja paita, neljävuotias huivi ja vielä vanhempi neule. Ok, neule on vähän kärsinyt ja joutaa kohta pois, mutta se oli käytettynä ostettu. Muuten ei mitään vikaa. Hame on vain reilu vuoden vanha, mutta ilman valtavia tyylimuutoksia pysynee kaapissa kunnes on puhki.  Ärsyttää tämä näiden hieman tekopyhä asenne, ollaan niin "kyllä me ahkerasti kierrätetään ja välitetään luonnosta"-henkisiä ja tehdään iso numero siitä että käytetään monikäyttöisiä muovisia kauppakasseja ja lajitellaan jätteitä, mutta tämä ei ole millään tapaa kokonaisvaltaista eikä vihertävä ajattelu pääse edes vaatekaapin ovelle.

Noni, tulihan paasattua taas. Sieltä kaiken roinan seasta tekee toisinaan ihmelöytöjä, kuten viime vuonna nahkaiset mustat korkokengät £2.50, pyrexin vuokia £1-2.50 jne. Viime perjantaina löysin kampuksen kirppikseltä (kyllä, täältä löytyy kaikkea, myös kirppis!) kahdet hyväkuntoiset nahkahansikkaat, kalvosinnapit jotka eivät kyllä vedä vertoja Bvlgarin napeille mutta värin takia ostin, keraamiset mustat tuikkukipot sekä ta-daa: hattuneulat! Luulin, ettei mulla olisi tarpeeksi hiuksia hattuneuloille, mutta kappas vain, nyt pysyy pilleri hienosti päässä vaikka miten tuulisi. Ah kuinka kätevää. Ja kaikki tämä vain £13.



Offtopic: Voi ei, kirjaston punaisen kerroksen tuolit on vaihdettu. Ovat mustia nykyään, ei siinä mitään, mutta huonompia istua. Vähemmän kömpelöitä tosin, siitä plussaa. Esteettisistä syistä en voi opiskella sinisessä kerroksessa jossa on vanhanmalliset tuolit. (Kyllä, olen rajoittunut, mutta se sävy on vaan niin kamala. Häiritsee keskittymistä.)