lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulun jatkoa

Edellisestä postauksesta jäi puuttumaan yksi kuva, johon kiteytyy saarivaltion jouluvalokulttuuri. Valitettavasti ette näe vilkkuefektejä tässä.

Jouluvaloja a la englantilaiset... tätäkin ilman olisi voinut elää

perjantai 24. joulukuuta 2010

Joulua

Hyvää joulua kaikille, tässä vähän joulukuvia kaupungilta Lancasterista. Tykkään kovasti kun oikeastaan joka tiellä on liikkeiden yläpuolella valaistuja joulukuusia.







lauantai 18. joulukuuta 2010

Aina mielessä - LOMA!

Jonkin matkatoimiston, ehkä Tjäreborgin, mainoslause. Niin totta, etenkin kun elämä rytmittyy hyvin tarkkaan lomaan ja ei-lomaan. Loma on sitä kun ollaan Suomessa (ihan sama onko kokopäivätöissä tai opiskeleeko kokeisiin) ja sitten yliopistoaika on ei-lomaa. Mutta siis, LOMA, se on täällä nyt. Vihdoin.

En ole pohtinut mitä blogille tapahtuu loman aikana. Valokuvatorstai on tauolla koko tuon ajan, että siihen liittyen ei tule postauksia, enkä tiedä mitä muiden juttujen suhteen tapahtuu. Alunperin tämän blogin idea oli kertoa kotijoukoille kuulumisia täältä eli taukoilla lomilla, mutta vastoin odotuksia taitaa minulla olla muutama muukin lukija! Mulla on muutamia juttuja julkaisematta, voi olla että laitan ne tänne loman aikana, tai sitten en. Saa nähdä. Lomailkaa tai lukekaa, ihan miten lystäätte.

Nyt kentälle ja sinisin siivin kotia kohti!

perjantai 17. joulukuuta 2010

189. haaste

Aiheena mielenrauha, jota tosiaankin kaivataan huomenna. Stressi ja verenpaine alkavat jo nousta tentin lähestyessä. Helpotus ei koita sittenkään kun on kokeen kanssa valmis, sen jälkeen täytyy vielä sännätä kaupunkiin avaamaan yhdistykselle tili, tekemään viimeiset hankinnat joulua ja lomaa ajatellen, osallistua ainakin lyhyesti illanviettoon ystävien seurassa ja järjestää itseni pois tästä maasta. Lähtörumba sisältää siivousta, pyykkäystä, papereiden lajittelua, pakkausta, purkamista, pakkausta, junalippujen oston. Näistä yleensä siivous suoritetaan rimaa hipoen ja papereiden järjestely jää kokonaan pois liian tiukan aikataulun vuoksi. Luojan kiitos nyt ei ole aamulento, vaikka sitä alkuun manasinkin. Hankinnat eivät sinänsä olisi mikään ongelma, mutta täällä kaupat menevät viideltä kiinni, pankkiin en ehdi tentin takia ennen kolmea ja siellä arvatenkin menee ikuisuus, joten aikaa jäänee tunti. Saa nähdä selvitäänkö kunnialla vai jääkö jotain välistä.

Viime viikon haaste jäi välistä, vaikka minulla oli sopiva kohdekin tiedossa, en vain mitenkään ehtinyt kuvaamaan. Ehkä laitan sen sitten myöhemmin, jos joskus on aikaa. Tämän viikon kuvat ovat arkistokätköjä Tukholman lomalta. Mielenrauhaa teestä ja miljööstä, olkaa hyvät:




Paikka on prinssi Eugenin Waldemarsudden huvilan kahvila Djurgårdenissa Tukholmassa. Prinssi Eugenin koti on museoitu ja sen yhteyteen on rakennettu uusi taidemuseosiipi, jossa on sekä prinssin töitä että muita näyttelyitä. Tämä kahvila-ravintola-keittiö on vanhaa puolta, ja siellä oli erittäin kotoisa tunnelma. Satuin olemaan siellä juuri ennen sulkemisaikaa, joten en voinut olla ihan niin kauan kuin olisin halunnut. Ehdin kuitenkin rauhassa nauttimaan kardemummakakkua, teetä ja santsikupinkin. Paikka kiilasi kokonaisuudessaan museoiden top viiden pintaan, kerrassaan ihastuttava paikka ja hyvät näyttelyt. Käydessäni vaihtuvana näyttelynä oli, kuinkas ollakaan, kuninkaallisiin häihin liittyen hääkoruja sekä jotakin grafiikkaa, en muista mikä niissä oli aiheena. Olen todella tyytyväinen että joskus vuosia sitten Ateneumissa panin merkille muutaman kiinnostavan taulun maalarin, en usko että olisin muuten tuolla lomalla Waldemarsuddeen asti eksynyt. 

ps. seuraava postaus tulee toivottavasti kotoa!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

It's going to be an all-nighter...

Minipostaus. Nyt PC labissa vääntämässä huomisen Project Managementin yhtä liitettä. Tämä on AINOA paikka koko kampuksella missä sen voi tehdä. Luonnollisesti väriprintteri ei toimi kunnolla, mutta ei se mitään, eihän mulla ole edes printing creditiä (kyllä, jokainen sivu maksaa, hyvästi suomalainen 500 liuskaa/lukukausi -käytäntö), koska tulostan kaiken kotona. MS Project vaan ei toimi missään muualla niin nyt sitten on vähän pakko ladata kirjastokorttia aamulla kun kirjasto aukeaa ja sännätä tänne takaisin toivoen että on vapaita koneita...

Viimeinen bussi meni jo puoliltaöin, täällä sitten kökötetään. Odotan kaveria, teen vielä töitä, sillä nehän eivät lopu tekemällä, ja sitten katsotaan mitä tehdään. Saatetaan jäädä jonnekin kampukselle nukkumaan pariksi tunniksi, saa nähdä onko mikään muu paikka kuin learning zone auki. Tai sitten otetaan taksi kotiin. Kävellen on vähän turhan kaukana, jotain tunnin pintaan kai.

Luulen että huomenna opiskellaan aika lailla kellon ympäri, perjantaina on koe, jonka aiheesta en tajua juurikaan mitään ja koko kokeen rakennetta ei ole vielä täysin ilmoitettu. Hiphei. Onneksi sentään voin opiskella kotoa käsin yön ettei tarvitse kampuksella pyöriä. Olen sitten zombina Helsinki-Vantaalla lauantaina.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Lisää eläimiä!

Hmm joo, olen kasvanut kaupungissa. Huomaa että innostun vähän liikaa kaikenlaisista eläimistä :D Täällä on todella paljon lampaita, mutta mulla ei jostain syystä ole muka yhtään lammaskuvia. Oho.

Kääntynyt huuhkaja

Pikkupöllöjä



Täällä on pariin kertaan ollut "pöllönäyttely." Järjestö, joka hoitaa loukkaantuneita petolintuja ja päästää ne mahdollisuuksien mukaan luontoon kerää varoja ja esittelee työtään tällä tavalla. Niillä on viisi pöllöä mukana, nämä eivät ovat loukkaantuneita niin, etteivät enää selviä luonnossa. Ja sitten tietysti kaikenlaista pöllöpehmolelua ym. Olin aivan ihmeissäni ensimmäisen kerran kuin näin huuhkajan keskellä kauppakeskusta :D kirosin silloin kun ei ollut kameraa. Tällä kertaa kiiruhdin Glasgown junaan, mutta oli PAKKO ottaa muutama kuva. Kiireen takia tuli aika huonoja, mutta olin vain 2,5 min ennen junan lähtöä laiturilla että ei todellakaan ollut enempää aikaa... Muuten olisin varmaan töllistellyt ja kuvannut aika kauan.

Poliisiheppoja ei yleensä näy näillä kulmilla. Oli kai mielenosoituspäivä (vaihteeksi) niin siksi ehkä.

KYLLÄ, aitoja poroja kampuksella!

Kampuksella on aina ensimmäisen lukukauden toiseksi viimeisellä viikolla Winter Fest / Christmas Market, ja tällä kertaa tarjolla oli mm. poroja. Olen tottunut näkemään tässä maassa poroja lähinnä leivän päällä...


Puuropäivä = joka päivä

Puuro = kätevyyttä. Elelen aika opiskelijaruokavaliolla nykyään, pääosin ravinto koostuu puurosta, se sopii mihin vuorokauden aikaan tahansa... Arkisin ruis, kaura tai kolmenviljan, viikonloppuna voi juhlia riisi- tai uuniohrapuurolla. Annamannat säästetään marjapuuroon sillä täkäläiset mannasuurimot eivät ole tarpeeksi karkeita mihinkään puuroon. Tulos on velliä enkä tykkää vellistä.

Mun collegella on mahtava off-campus keittiö baarin yläkerrassa niille, joilla eivät asu kampuksella. Keittiön vieressä on kätevästi lokerot ja common room, jossa voi opiskella tai ottaa päikkärit (testattu, täällä on sohvia.) Olen syönyt luvattoman huonosti sekä määrällisesti että laadullisesti viime aikoina, päätin että siihen tulee ainakin osittainen muutos nyt. En osta enää kolmioleipiä, nuudelit loppuivat enkä aio ostaa lisää. Sen sijaan toin lokeroon sekoituksen, jossa on ruis- ja kaura hiutaleita sekä kaura- ja vehnäleseitä. Ja kaveriksi vähän vadelmahilloa. Nam. Nyt voin sitten popsia puuroa päivittäin, aamupalaksi, lounaaksi tai illalliseksi, riippuen siitä mihin aikaan satun täällä olemaan (ihan kuin siitä muka olisi epäselvyyttä, olen täällä aina!) Kaveriksi irtoteetä, toin tänne valikoiman koska en jaksa pussiteetä enää. Ja mitä niillä irtoteillä teen himassa kun täällä sitä teetä kuitenkin enemmän juon.


Älkää nyt sitten ymmärtäkö väärin, kyllä minä toisinaan jotain muutakin syön kuin puuroa, kuten kasvissosekeittoa tai sitten käyn illallisella ystävien luona ja pari viikkoa ruokavalioon kuului myös banaani-päärynä-omena-luumu kombo. En vain ole viime aikoina ehtinyt kauppaan ostamaan mitään, mistä voisi valmistaa kiinteää ruokaa. Ja tässä vaiheessa on aika turha enää edes yrittää, on tärkeämpääkin tekemistä enkä ehtisi mitenkään syödä kaikkea. Eihän tässä ole enää kuin pari hassua päivää jäljellä.

Kotiväelle vinkki: kunnon ruokaa sunnuntaina olis aika jees, ruisleipä myös. Voin vastavuoroisesti leipoa pullaa tai jotain.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Torilla

Tänään on lauantai, ja se tarkoittaa sitä, että on toripäivä! Keskiviikkoisinkin on, mutten yleensä silloin jouda. Viikottainen tori on mainiota, ja täällä ostosten teko torilla on pääsääntöisesti halvempaa kuin kaupassa (toisin kuin Suomessa.) Myyjiä on monelta osa-alueelta: hedelmät & vihannekset, juusto, liha, leipä, muffinssit, kukat, kengät, paperijutut, kirjat, huivit & korut, verhot...

Juusto & antipasto -koju

Täältä ostan hedelmät ja vihannekset


Rasnkalainen leipomo pelastaa paahtoleivältä, he myyvät myös ruisleipää! Ei mitään lähelläkään Reissumiestä, mutta siis kunnollista leipää joka tapauksessa.

Mistelikransseja jouluksi. Niitä myydään joka nurkalla toripäivinä, hinnat £3-6. Aika edullista.
Myös kampuksella on pikkutori, Farmers' Market, joka toinen torstai. Siitä ehkä lisää toiste.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kelvingrove Park

Glasgown West Endissä on tosi kiva ja iso puisto, tykkään kävellä ja kuvata siellä. Ja kyllä, se on niemtty kelvininasteikko-Kelvinin mukaan. Hän opiskeli tai opetti Glasgown yliopistossa, en nyt muista miten se meni. Tässä viime käynnin kuvasaldoa:

Hiekkakivi loistaa auringonpaisteessa

Mistelipuu marjoineen!


Glasgown yliopisto ja pulkkamäki

Kelvin-joki

Vertailun vuoksi myös hieman kevätkuvia vapulta:

Kelvin-joki keväällä


Taustalla Kelvingrove Art Gallery & Museum

Ted Baker

I like. En juurikaan pidä tämän maan pukeutumiskulttuurista eikä kohdalleni ole osunut kivoja brittimerkkejä, mutta Ted Baker tekee virkistävän poikkeuksen. Selkeää ja yksinkertaista muttei yhtään tylsää ja laadukkaat materiaalit muodostavat yhdistelmän jolle on paha sanoa ei. Vetoaa vahvasti pohjoismaiseen makuun. Nettisivut tosin kolauttivat kuvaa aika pahasti, meinasin jopa olla linkittämättä kun ne ovat niin kauheat. Ei ehkä muuten pistäisi silmään, mutta kaupat, joissa Ted Bakeria myydään, ovat hieman tasokkaamman näköisiä...

Se on jännä juttu, miten miesten paitoihin ja pukuihin keskittyneet yritykset ovat onnistuneet laajentamaan toimintaansa hyvin menestyksekkäästi myös naisten puolelle, ja räätälöinnin vähenemisestä huolimatta huoliteltu ja laadukas imago ei ole kärsinyt. Ted Baker siis aloitti miesten paidoista, Tiger of Sweden oli räätäliliike ja käsittääkseni myös Sandin tie oli samankaltainen. Tykkään kaikista liikaa, ja voin ehdottomasti suositella sekä Ted Bakeria että Sandia oman kokemuksen perusteella. Sandilta erittäin hyviä paitoja ja pukuja, oma pukuni oli täysosuma ensimmäisellä kokeilulla ja pidän siitä edelleen, tosin valitettavasti paitojen värivalikoima naisille on huomattavasti heikompi miesten mallistoon verrattuna. Tedistä ei ole vielä kovin paljoa omakohtaista kokemusta, lainasin kaverilta viime vuonna useampaan otteeseen ja tykästyin kovasti. Jopa meidän "kylältä" saa Ted Bakeria yhdestä liikkeestä, vaikka opiskelijabudjetilla täytyykin tyytyä lähinnä katseluun ellei ole erikoistilanne (siis ei sellainen erikoistilanne että on pakko ostaa, vaan että oikeasti tarvitsee jotain, esim. juhliin tai jokin vastaava tapaus.) Onneksi on olemassa charity shopit, tänään huomasin pari kivaa paitaa rekillä, ja kappas vain, nehän olivat Ted Bakeria! Kokeilin, olivat aika täydelliset, joten ne täytyi kotiuttaa. Yhdessä ne näyttävät tältä:


Paljetteja!

Mikäli kiinnostuit, ainakin naisten Ted Bakeria saa Stockalta, Sandilla on oma liike Keskuskadulla ja Tiger löytyy Kämpistä.