tiistai 14. joulukuuta 2010

Lisää eläimiä!

Hmm joo, olen kasvanut kaupungissa. Huomaa että innostun vähän liikaa kaikenlaisista eläimistä :D Täällä on todella paljon lampaita, mutta mulla ei jostain syystä ole muka yhtään lammaskuvia. Oho.

Kääntynyt huuhkaja

Pikkupöllöjä



Täällä on pariin kertaan ollut "pöllönäyttely." Järjestö, joka hoitaa loukkaantuneita petolintuja ja päästää ne mahdollisuuksien mukaan luontoon kerää varoja ja esittelee työtään tällä tavalla. Niillä on viisi pöllöä mukana, nämä eivät ovat loukkaantuneita niin, etteivät enää selviä luonnossa. Ja sitten tietysti kaikenlaista pöllöpehmolelua ym. Olin aivan ihmeissäni ensimmäisen kerran kuin näin huuhkajan keskellä kauppakeskusta :D kirosin silloin kun ei ollut kameraa. Tällä kertaa kiiruhdin Glasgown junaan, mutta oli PAKKO ottaa muutama kuva. Kiireen takia tuli aika huonoja, mutta olin vain 2,5 min ennen junan lähtöä laiturilla että ei todellakaan ollut enempää aikaa... Muuten olisin varmaan töllistellyt ja kuvannut aika kauan.

Poliisiheppoja ei yleensä näy näillä kulmilla. Oli kai mielenosoituspäivä (vaihteeksi) niin siksi ehkä.

KYLLÄ, aitoja poroja kampuksella!

Kampuksella on aina ensimmäisen lukukauden toiseksi viimeisellä viikolla Winter Fest / Christmas Market, ja tällä kertaa tarjolla oli mm. poroja. Olen tottunut näkemään tässä maassa poroja lähinnä leivän päällä...


2 kommenttia:

  1. Lammaskuvat sitten kehiin seuraavaksi! ;)

    Ovatko nuo siis ihan eläviä pöllöjä? Ei siis mitään täytettyjä malleja, wow?!

    VastaaPoista
  2. Joo ihan oikeita! Ekalla kerralla yhtä pikkupöllöistä sai paijatakin, mutta mulla on järjettömästi kamaa ja vähän aikaa.

    Mun täytyy ehkä käydä kömpimässä vähän laitumilla lampaiden luona ja kehittää filmikuvat, sitten on lampaitakin.

    VastaaPoista