Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shopping. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Jouluasioita / Christmas things



Näin vähän jälkikäteen päivitystä että mitä viimeiseen kuukauteen onkaan mahtunut!

Tänä vuonna olin joulun ensimmäistä kertaa poissa Suomesta, mikä oli alkuun aivan karmaiseva ajatus. Se oli kuitenkin ainut järkevä ratkaisu. Oli hankala saada lomaa kun on uusi ja kaikki muut on varanneet omansa vuosi sitten, lisäksi lentojen hinnat alkoivat olla jo päätähuimaavia.

Orastavaan joulukriisiin auttoi Lontoon merimieskirkon joulubasaarin antimet (karjalanpiirakat, oltermanni, porkkanalaatikko, vihreät kuulat yms) ja uusi kriisi aiheesta "en osaa tehdä jouluruokia." Mikä oli siis aivan totta, sillä mummo-osasto tekee yleensä osan alkupaloista sekä laatikot, kinkku ja kalkkuna paistuvat vanhempien toimesta. Yleensä kai hoidan juomapuolta ja jälkkäriä. Totta puhuen en ihan tiedä mitä teen jouluisin, mutta tekemistä riittää aina :D

Tuloksista voin raportoida seuraavaa:
- porkkanalaatikosta tuli erinomaista, sekä maukasta että pehmeää. Se saattaa löytää tiensä pöytään joskus muulloinkin kun jouluna!
- kasvissyöjän lohipiirakkaan laitetaan selleriä lohen tilalle (ja ens kerralla enemmän suolaa, pippuria ja tilliä.)
- puolukkapiirakka oli hyvää, mutta ehkä se pitäisi ennemmin tehdä pulla- kuin murotaikinaan
- voitaikinan tekeminen itse on kehitysvaiheessa, maistui hyvältä muttei ollut ihan tarpeeksi lehtevää. Epäilen, ettei siitä ehkä tulekaan näillä kaulitsemishermoilla!

Täkäläinen joulu on täynnä outoja juttuja. Ollaan töissä jouluaattona (siis myös osa toimistoväestä), vietetään joulua paketteineen joulupäivänä, ja tapaninpäivänä rynnätään kyynärpäät edellä alennusmyynteihin metrolakon säestämänä. Eli kyllä, joulu on todellisuudessa yksipäiväinen. Hulluja brittejä. Eikä kukaan syö kaloja tai edes tiedä mitä mäti on!

Periaatteessa olen tapaninpäivän alennusmyyntejä vastaan, mutta kun ei tämä luukku ole kunnon koti eikä täällä ole oikein mitään tekemistä, päätin tutustua paikalliskulttuuriin. Suunnattiin Bicester Villageen outlet ostoksille. En ollut ennen käynyt, mutta kuulin että se on käymisen arvoinen. Ostin mm. Karen Millenin työmekon hintaan £35, ovh £125 ja Lacosten perus pikeepaidan £20, ovh ehkä £60 tienoilla. Hyvä reissu muuten, mutta iltapäivällä satoi vettä ja se oli brittityylin ulkoilmapaikka, eli ei kattoa = aivan likomärkä päivän päätteeksi.



A late update about what I have been up to in the past month or so!

This was my first Christmas away from Finland, which was a terrible idea when I first thought about it. However, it was the only sensible solution. It was difficult to get time off as the newest person on the team when everyone else had booked their holidays well in advance. On top of that flight prices were climbing sky high for Christmas period, and cheapest flight were through Poland (!) or Germany, taking pretty much all day each direction.  

Christmas crisis was avoided with the aid of Finnish Church in London, as they hosted a great Christmas market with lots and lots of Finnish food! Candies & "real" food. In previous years I have never really cooked a Christmas dinner, just taken care of dessert & drinks pretty much. Granny department have cooked some startes and most of the mains apart from ham & turkey that my parents have done. We don't stuff our turkey like brits do, we just have a nice fillet or something like that.

In UK they do weird things at Christmas time (in addition to stuffing the turkey and not having any fish for starters.) They work on 24th, and 26th when the sales start is the biggest shopping day of the year. And the tube is of course on strike on Boxing Day. So, practically their Christmas is just one day! I have to say I am really against shopping on 26th, but in the name of familiarising oneself with local culture, we took a trip to outlet mall Bicester Village. I did some good buys such as Karen Millen work dress £35 and Lacoste polo shirt £20. Despite getting completely soaked while shopping (it was outdoors), it was a good trip! 

tiistai 13. syyskuuta 2011

215. haaste / challenge

Valokuvatorstai on palannut kesälomalta! Viikon aiheena on uusi.


Kuvassa on uusi lompakkoni, kun vanhalle ihanalle vintage-lompakolle kävi köpelösti ja siitä murtui lukko. Oli aikamoinen etsiminen korvaavan löytämiseksi, sillä olen hiukan nirso ulkonäön suhteen ja vaadin täydellistä tarpeisiini sopiva funktionaalisuutta. Olen kuitenkin suhteellisen yllättynyt, että ensimmäisellä kunnollisella yrityksellä löytyi toistaiseksi kelpuutettava versio. Olin viikonloppuna Manchesterissa ja kolusin läjäpäin erilaisia kauppoja läpi. Selfridgesiltä löytyi Mulberryn, Marc Jacobsin, YSL:n, Longchampin, Miu Miun ja luoja ties minkä muiden jälkeen DKNY:n lompakko, joka lähestulkoon täytti kriteerit ja oli hyvin samankaltainen kuin vanha. Ja verraten edullinen. Kaivertamaan jäi ainoastaan se, että materiaali on kangasta (nahka on kätevämpi jos uittaa joskus vesilätäkössä), siinä ei ole mitään kivaa yksityiskohtaa (kuten esim vanhan lukko, alhaalla kuva) ja sitten en henkilökohtaisesti tykkää siitä että DKNY:n tavaramerkki on tunkea niitä kirjaimia joka paikkaan. Mutta silti parempi kuin uskalsin odottaa. Nyt on sitten ajan kanssa mahdollista löytää se seuraava täydellinen kun on järkevä väliaikaisratkaisu käytössä.


Photography Thursday has returned after holiday! The theme of the week is new. The top photo is about my new purse. I had to find a new one when the closing mechanism of the lovely old vintage one broke. I had to search quite a lot for the new one, because I'm picky when it comes to looks and I require perfect functionality to fit my needs. I'm rather surprised that I found a decent successor on my first proper try. I went to Manchester on weekend and went through quite a lot of shops before I ended up at Selfridges. There I saw a wide selection of purses from Mulberry, Marc Jacobs, YSL, Longchamp, MiuMiu and others before I found the DKNY purse in the photo. It is almost perfect and very similar to the old one (the lower photo), the only qualities missing are leather rather than fabric (handier if you drop it in a puddle), it doesn't have a nice detail like the old one had and personally I don't like how DKNY's trademark is to put the letters all over the place. Nevertheless, it's better than I expected to find in short run. Now I have time to wait for the next perfect one without panic when I have a good temporary solution.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Nike+

Tämä ei ole maksettu mainos. Nike+ on loistava. Haussa on ollut jo pidemmän aikaa kunnon juoksukengät, ja eilen yksi työkaveri antoi hyvän vinkin kaupasta. Marssin sinne sitten, juoksin vähän juoksumatolla ja sitten myyjä katsoi juoksua, kyseli budjettia ja kiikutti sopivia ehdokkaita paikalle. Parhaaksi valikoitui Niken Lunarswift, valkoinen oli ainoa missä oli kokoja. No, sentään oli, koska yhdessä toisessa kaupassa oli tilapäisesti kaikki 37.5 pienemmät loppu. Lisäksi on ollut yllättävän vaikeaa löytää kokoa 36 tai 36.5 koska "se on niin pieni." Onhan se ehkä vähän pieni, muttei NIIN pieni.

Ehkä parasta koko jutussa on se, että kyseinen malli on Nike+ -sarjaa, mikä tarkoittaa sitä, että vasemman kengän pohjallisen alla on kolo sensorille. Se yhdistyy langattomasti iPodiin (tai iPhoneen) pienen palikan avulla. Se sopii samaan koloon latauspiuhan kanssa. Sitten iPodista setä tai täti, oman valinnan mukaan, kertoo asioita jos haluaa niitä kuulla. Siru kerää tietoa ja mittaa aikaa, matkaa, poltettuja kaloreita, ym., ja vertaa aikaisempiin tuloksiin kun iPodin yhdistää koneeseen. Huikeaa. Vaitettavasti mun alku ei ole ollut mitä sujuvin, koska jostain syystä kalibrointi mun omaan kävelyyn ja juoksuun ei onnistunut kunnolla... Täytyy vähän tutkia vielä että teinkö jotain väärin vai mikä siinä on ongelmana. Ostin jutun eilen, mutta kävin tänään aamulla jo nopsaan lenkillä ennen töitä ja tulin juuri salilta. Liityin tänään vihdoinkin! Maanantaina on luvassa ohjelman teko. Jännä nähdä onko se mistään kotoisin.


Kuva täältä.

This is not paid ad. I love Nike+. I have been searching for a proper pair of trainers for running, but there hasn't been too much progress. The lady sitting next to me at work gave me a nice tip for a good store and I went there yesterday. I ran a bit on treadmill, and after analysing it and asking for budget the salesperson brought me some options. I ended up choosing a pair of polka-dot Nike Lunarswifts, there was no colour options in my size so had to take white ones. Btw it was very difficult to find anything smaller than 4 (37.5), because "it's so small." It's small, but it's not THAT small.

The best thing was that the model is Nike+ enabled, meaning that you can insert a sensor under the insole of the left shoe. The sensor connects to iPod wireless through a receiver that is inserted into the charging thing slot. How cool is that? The sensor measures time, speed, distance, calories, etc and feeds it to iPod. You can choose to hear instructions and about progress and such if you like. When you plug in the iPod to computer, it connects to Nike+ website creating stats about the workout and compares with past performance. Unfortunately I haven't been able to make the most of it as calibration wasn't quite successful, and I have dongle for internet so even though I have two USB slots, the dongle is so fat that it takes more space than it should, so can't connect iPod and be online at the same time... However, i have tried it twice, this morning I had to have a quick run before going to work and I just got back from gym. It was my first time there, seemed to be quite nice, I have a personal workout planning session on Monday. I'm in such a bad shape that it will be horrible.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Pyhiinvaellus Ikeaan / Pilgrimage to Ikea

Leedsin laitamilla on ikea, autolla sinne menisi jotain alle 30 min ehkä per suunta, jos sitäkään. Bussilla tarina on vähän eri, reissussa meni melkein puoli päivää... Ei tarvitse vaihtaa kuin kerran, mutta vaihtoaika on pitkä, 20 min. Ja sitten toisella bussilla mennään yksi pysäkinväli. Tuntuu tosi turhalta, mutta se pysäkinväli sattuu olemaan ainoa tie moottoritien ali ja jonkun ison liittymän ohi. Paluumatka oli aika fiasko, en tajunnut että vuoroväli harvenee kuudelta ja odotin sitten tunnin kun bussi oli vielä 10 min myöhässä. Siitä kyllä kiitosta että reaaliaikaisen pysäkkiaikataulun seuraavista vuoroista saa tekstarilla, joka ei maksa kuin 12p ekstraa.

Säätö kannatti, koska perillä odotti Habitat! Tykkään siitä tosi paljon, mutta nyt esteettistä elämystä haittasi se, että siellä oli loppuunmyynti ja brittityyliin sitä ei voi mainostaa liikaa, ale-lapuilla tapetoidaan joka pinta ja ripustetaan vielä roikkumaan kaiken lisäksi. Ja sitten oli toinen kauppa, joka myi kunnon villahuopia (!) 80 % merino 20 % karitsa, hinta £20 (25 € kieppeillä.) En kyllä ole ihan varma tosta suhteesta vaikka lappu niin sanookin. Tuntui karkeammalta kuin 80 % merinoa edellyttäisi, luulisi että se on 20-80 ennemmin. No, yhtä kaikki, en kuitenkaan ostanut koska olin tilanteesta niin häkeltynyt, enkä myöskään osannut päättää väriä. Halvimmat ja villaisimmat oli harmaita ja ruskeita, joten jäin miettimään onko se vähän masentavaa. Löysin superkivoja värikkäitä huopia, mutta ne oli lapsille tai vauvoille kun ne oli niin kamalan pieniä. Sitten oli myös tosi kiva keltainen, mutten ole varma onko se tarpeeksi lämmin. Joo ja siis tähän kiteytyy mun tämänhetkiset ongelmat, minkä värinen huopa ja millaisella sekoitteella :D Ja huopa tarvitsen siksi että täällä on KYLMÄ sisätiloissa. En viitsisi laittaa lämmitystä päälle, koska on a) kesä eli pitäisi olla lämmin, b) se maksaa, c) päivällä on ihan ok, vain iltaisin ennen nukkumaanmenoa on kylmä sateisina päivinä. Jos on mielipide siitä, millainen huopa mun pitäisi ostaa niin sen voi ilmaista. Vaihtoehdot ovat 1. puuvillainen vaaleankeltainen 2. harmaa tai ruskea 80-20 merino-karitsa 3. värikäs vihreä/turkoosi 70-30 villa-akryyli.

Ikea oli pienen pieni, yhdessä kerroksessa vain. Britit eivät ilmeisesti ole huonekasvikansaa ollenkaan, koska viherpuoli oli täynnä tekokukkia ja oli aika vaikeaa löytää oikeaa kasvia. Mutta puolukkahilloa oli, ja graavilohta.

Eipä mulla kai muuta. Vajaa viikko enää ja sitten on laajakaista. Se tosin asennetaan lauantaina että ensi viikon seikkailut taitaa jäädä väliin. Tai sitten menen ikeaan uudestaan, ja ostamaan sen huovan.

There is ikea in the outskirts of Leeds, probably less than 30 mins drive away. But there's the catch, I don't have a car so public transportation it is, taking from one up to two hours per direction. Fun times. Anyway, I got there, there was Habitat as well. And a shop that sells woolen throws (yes it's cold here also in summer time.) I got my shoppings done in the mini-ikea, even though it was small it had pretty much everything I was after. I guess that's pretty much it, I know the bit in Finnish is a lot longer but it really says the same things anyway.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

One more reason to love Apple

Mikäli joku ei vielä tiennyt niin Applelta saa ehkä maailman parasta asiakaspalvelua. Todistettiin taas kun kävin hakemassa iPadille kuorijuttua Apple Storesta. Heti sisään astuessa törmäsin myyjään joka ohjasi hissiin kun kuoret olivat yläkerrassa, sain sellaiset mitä etsin ja löysin myyjän kysyäkseni kassoja. Ne olivat alhaalla kuten muistin, mutta sitten hänellä oli kuitenkin semmoinen joku iPhonen näköinen mutta vähän isompi juttu jolla sai skannattua viivakoodin ja sain maksettua ilmeisesti korjaamopuolen kassaan kortilla. Koko roska kesti maksimissaan ehkä viisi minuuttia, ja kaikki tämä ottaen huomioon että iPad2 oli julkaistu edellisenä päivänä ja ilmeisesti iPhonestakin on hiljattain tullut uusi versio. Mallista toimintaa. Ja tämä ei siis perustu vain yhteen kertaan, aina on mennyt yhtä sutjakasti.
---
In case somebody did not know, Apple might have the best customer service ever. It was once again proven when I went to get a smart cover from Apple Store. As soon as I stepped in there was a salesperson who directed me to the product I was after and then found another person to ask if the check-outs were downstairs as I remembered. That was correct, but then she had a thing that looked kind of like an iPhone but just fatter version, which scanned the product and I could use the card reader for repairs cashier. The whole thing took like five minutes maximum, and all this considering it was absolutely packed because the iPad2 release had been the day before.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Second hand shopping (once again...)

Olen ollut kiltisti viime aikoina ja olen jättänyt sekä uudet että käytetyt ostostelut vähemmälle. Uskaltauduin tämän kylän second handiin, josta tarttui mukaan monikäyttömukavuusmekko, ah-niin-ihanaa Ted Bakeria. Tästä on jo useampi viikko aikaa enkä ole käynyt uudestaan! Olen ylpeä itsestäni.

Sitten olen unohtanut esitellä "luottokirppikseni" Lontoossa: Octavia Foundation Brompton Roadilla. Vaarallisesti noin 5 min päässä kaverin luota. Täältä löytää laadukkaita ja asiallisia kuteita.

Luottokaupasta ostettiin luottomerkki Emporio Armanin pellavainen bleiseri pilkkahintaan.
Tällä työnhakumenestyksellä se kyllä joutuu odottamaan parempia aikoja...
Sen sijaan ikkunan pinkkiä huivia voi käyttää vapaallakin.


torstai 24. helmikuuta 2011

Singing in the rain

Ehkä ei sentään, en ole kovin laulavainen henkilö. Mutta siis täällä sataa, taas. Yhä. Edelleen. Miten missään voi sataa koko ajan? Kaikkeen tottuu, sanotaan. En täysin allekirjoita, mutta se ei enää yllätä jos sataa. Aurinko yllättää ja sitten sokaistuu ja tulee migreeni.

Joka tapauksessa sateen sietää hyvillä varusteilla: kierrätysmuovinen Dyberg & Larsenin sadetakki ja hyvät kumisaappaat ovat aseet sadetta vastaan. Aiemmin olen tepastellut iloissani Rocket Dogeilla, jotka ovat joko punaiset, musta-kultaiset tai mustat glitter-tähdillä. Ja erittäin hienot, sehän on sanomattakin selvää. Harmikseni ne on kuitenkin luotu ilmeisesti hieman lievempiin olosuhteisiin (kuten Helsinkiin, glittertähdelliset voivat vielä hyvin) ja punaiset vuotavat. Lisäksi varsi ei ole kovalla sateella tarpeeksi pitkä, se on vain puolisääreen. Niinpä en voinut vastustaa korkeita kumisaappaita kun ne olivat alennuksessa. Strassit ovat tietysti hieman hurjat, sopivat paremmin Pietariin, jonne kaverini pari päätyi.

Paljon kivoja kenkiä (vain kolme paria on mun)

perjantai 10. joulukuuta 2010

Ted Baker

I like. En juurikaan pidä tämän maan pukeutumiskulttuurista eikä kohdalleni ole osunut kivoja brittimerkkejä, mutta Ted Baker tekee virkistävän poikkeuksen. Selkeää ja yksinkertaista muttei yhtään tylsää ja laadukkaat materiaalit muodostavat yhdistelmän jolle on paha sanoa ei. Vetoaa vahvasti pohjoismaiseen makuun. Nettisivut tosin kolauttivat kuvaa aika pahasti, meinasin jopa olla linkittämättä kun ne ovat niin kauheat. Ei ehkä muuten pistäisi silmään, mutta kaupat, joissa Ted Bakeria myydään, ovat hieman tasokkaamman näköisiä...

Se on jännä juttu, miten miesten paitoihin ja pukuihin keskittyneet yritykset ovat onnistuneet laajentamaan toimintaansa hyvin menestyksekkäästi myös naisten puolelle, ja räätälöinnin vähenemisestä huolimatta huoliteltu ja laadukas imago ei ole kärsinyt. Ted Baker siis aloitti miesten paidoista, Tiger of Sweden oli räätäliliike ja käsittääkseni myös Sandin tie oli samankaltainen. Tykkään kaikista liikaa, ja voin ehdottomasti suositella sekä Ted Bakeria että Sandia oman kokemuksen perusteella. Sandilta erittäin hyviä paitoja ja pukuja, oma pukuni oli täysosuma ensimmäisellä kokeilulla ja pidän siitä edelleen, tosin valitettavasti paitojen värivalikoima naisille on huomattavasti heikompi miesten mallistoon verrattuna. Tedistä ei ole vielä kovin paljoa omakohtaista kokemusta, lainasin kaverilta viime vuonna useampaan otteeseen ja tykästyin kovasti. Jopa meidän "kylältä" saa Ted Bakeria yhdestä liikkeestä, vaikka opiskelijabudjetilla täytyykin tyytyä lähinnä katseluun ellei ole erikoistilanne (siis ei sellainen erikoistilanne että on pakko ostaa, vaan että oikeasti tarvitsee jotain, esim. juhliin tai jokin vastaava tapaus.) Onneksi on olemassa charity shopit, tänään huomasin pari kivaa paitaa rekillä, ja kappas vain, nehän olivat Ted Bakeria! Kokeilin, olivat aika täydelliset, joten ne täytyi kotiuttaa. Yhdessä ne näyttävät tältä:


Paljetteja!

Mikäli kiinnostuit, ainakin naisten Ted Bakeria saa Stockalta, Sandilla on oma liike Keskuskadulla ja Tiger löytyy Kämpistä.