Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeniohjelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeniohjelma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. syyskuuta 2013

Takaisin salille / Back to gym

Nyt on käynnissä kuudes viikko uudella salilla. Tässä on ollut jonkun verran haasteita sovitella saliaikatauluja kyläilijöiden ja omien reissujen sekaan, mutta ainakin jonnekin sattuu melkein joka päivä eli ehkä olen joskus sentään ehtinyt! Varmaan pari kertaa viikossa on sellainen keskiarvo, jos jättää tuon Suomessa vietetyn viikon laskuista. Silloin oli flunssakin, ei päässyt edes juoksemaan Töölönlahdelle tai Sibeliuspuistoon. Metsässä sentään tuli tarvottua niin että hiki virtasi. Tarkoitus olisi kuitenkin nostaa käyntikertojen määrää 3-4 kertaan viikossa.
Vanha nike+ ei ole enää juurikaan käytössä, sen sijaan aion kokeilla jotakin uutta. Asicsilla on sovellus, joka suunnittelee treeniaikataulun. Siihen syötetään tavoite, sukupuoli, ikä, jos on tavoiteaika ja kuinka kauan pystyy nyt juoksemaan. Asetin omaksi tavoitteekseni 10 km, ja treenaus alkanee tällä viikolla. Alku on ihanan helppo! On hyvin matala kynnys aloittaa kun treenin pituus on kilometri ja vauhti 9:47/km, lenkin pituus ja nopeus kasvavat siinä sitten vähitellen. Lisäksi viikottaisten treenikertojen määrää voi säätää, itselleni asetin sen kolmeen. Kaupungilla olisi myös Sweatshopin juoksuklubi tiistaisin, mutta se on vähän heikko ehtimisen kannalta. Startti on 18.15 ja jos haluaa vaihtaa vaatteet tai jättää kamat sisälle, paikalla pitää olla ennen liikkeen sulkemista, eli vähän ennen kuutta.
Tänään on toinen kerta personal trainerin kanssa, ja silloin varmaan kuulee sitten totuuden että onko jotakin tapahtunut vai ei. Ainakin painoja olen nostanut itsenäisesti muutamalla kilolla melkein joka harjoitteessa, mutta se kyllä taitaa olla minimioletus kun tässä on kuitenkin viisi viikkoa vierähtänyt. Toistaiseksi fokus on ollut selässä ja käsissä, katsotaan mihin suuntaan mennään seuraavaksi!
--

I am on the sixth week at the new gym. There has been some challenges trying to fit gym schedule with visitors and my own trips, but it hurts somewhere almost every day so I think that proves I have done something at least! I think two times per week is my average this far, if I leave out the week I spent in Finland. I had cold coming then, so I couldnt really run even though I took all the stuff with me. The only thing I did was walking in the forest, and that was not a leisurely walk along the paths. Those were hard work, no paths or anything. From now on I should try to bring up gym visits to 3-4 times a week.
My old nike+ is not in use anymore (though the trainers are!), and I am going to try something new next. Asics have an app that plans a training schedule for you. You input distance, gender, age, if you have a target time and for how long you can currently run. I set my target to be 10 km, and I am aiming to start training this week. The start is very nice and easy! It should be a comfortable start as the starting length is just 1 km and pace 9:47/km, the length and pace increasing slowly. You can also adjust the amount of runs per week, I have it set at 3. There would also be a Sweatshop running club in town but the timing is bit difficult. The start is at 18.15 and if you want to change or drop your stuff indoors, you need to be there before the shop closes at six.
Today I will have the second session with my personal trainer, so then I will probably hear the truth about whether something has happened or not. I have increased most weights by couple of kilos, but I guess that would be the minimum assumption given it has been five weeks. For now focus has been at back and arms, we will see what there will be next!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Oranssilla / On orange

Tämmöistä löytyi jostain syystä julkaisemattomana! Luulen että tämä on melkein vuoden vanha. Ehkä. Nike+ on muuttanut asioita ja koko sivusto on nykyään valkoharmaa O_o. Juokseminen on jäänyt, luulen että olen varmaan vieläkin suhteellisen samalla tasolla :D Syynä työnhaku, sairastelu (keuhkoputkentulehdus kolmen kuukauden välein + toipuminen) opiskelu ja tietenkin varmaan päällimmäisenä yleinen laiskuus. 

Lontoossa mulla on aika suuri liikunnallinen ongelma. Kuntosalit maksavat aivan järkyttävästi (eikä siihen sisälly uima-allasta ellei maksa vielä enemmän) eikä tässä lähellä ole oikein mitään. On yksi bodareiden powerlifting-paikka ja sitten sali joka on sulkeutumassa. Muut ovat sitten kauempana, bussimatkan päässä, eivätkä tietenkään työmatkan varrella. Täytyy nyt ihmetellä mitä tässä tekee, pelkät viikonlopun ptikät kävelyt eivät missään nimessä riitä. Ennen kun oli kahden tunnin työmatka, tuli 10 000 askelta arkisinkin täyteen, mutta nyt jään jonnekin 6000 kieppeille jos en käy kaupassa. Ja siis juosta ei voi kuin valoisan aikaan (jota ei ole tällä erää muutoin kuin työaikana) koska tämä on Lontoo ja niin on parempi. Jossain vilkkailla juoksureiteillä se on varmaan ok (kuten Embankmentilla kuvittelisin), mutta täällä ei kannata kokeilla. Eipä kyllä täällä ole puistojakaan että ihan pakokaasuja saisi hengitellä kun liikenne seisoo.

Muutama vaihtoehtoinen suunnitelma on mielessä, mutta niitä täytyy tutkiskella vielä.

--

I found the post below in drafts! I know know why it has been sitting there, for a quite long time I would imagine. My guess is this is from about a year ago. Maybe. Now Nike+ have changed things and the site is white-greyish. I have run less over the past year, reasons being job hunt, being ill, studies & of course general lazyness. I think my level and kilometres are still pretty much the same...

In London I have a sort of sports problem. Gym memberships/passes cost a fortune, and don't even include pool unless you pay even more. Nearby there is only one powerlifting gym for bodybuilders and another that is about to close. Others are further out, a bus ride away and naturally away from commute route. I will have to see what I will do, a lot of walking on weekends is not sufficient. Before when I used to commute for 2 hrs, I easily got 10 000 steps on a standard day. Now it's more like 6000 if I don't go to get groceries. Running is out of question after dark, because this is London. Maybe it would be ok in some other parts and popular routes, but better not to try here. Not that there would be any parks to run in, would have to do that by the roads breathing the polluted air from stuck traffic.

I have some options to solve this issue, but I need to look into them a bit more.


Vanha viesti / The old post


Olen nyt virallisesti Nike+ kakkostasolla, ja kaikki on muuttunut oranssiksi! Se on hyvä se, ennen oli keltaista. Olen nyt juossut uusien kenkieni kanssa yli 50 kilometriä, mikä juoksunvihaajalle on mielestäni aika hyvä saavutus. Etenkin kun kaikki Suomessa juostut lenkit ovat jäänet pois laskuista, koska siellä ei ole pluslenkkareita. Ja sitten välillä iPod tai Nike+ flippailee jotain ja juoksu jää tallentumatta. 

Loman jälkeen juoksin taas aika paljon täällä, mutta nyt sitten potilaana ja toipilaana olo rajoittaa sitäkin toimintaa. Ärsyttää, etenkin kun olin just laittanut uuden tavoitteen juosta 30 km kuukaudessa. No enpä taida juosta. Vihreä taso saa siis odottaa, laskeskelin vähän että jos käy kolme kertaa viikossa juoksemassa, siihen menisi vähän yli puoli vuotta. Ei mitenkään mahdoton, paitsi tietenkin jos olen kerran kuussa kipeä niin kuin olen nyt tavannut olla.




Now I am officially on the second level with Nike+, and everything is orange! It started with yellow 50 km ago. However this only includes runs with my new shoes, and I don't take those to Finland because I have old shoes there.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Uimassa / Swimming

Olen tehnyt paluun altaalle! Jostain syystä ei oikein tule käytyä talvisaikaan uimassa, ehkä siksi etten tykkää kävellä muutenkin märkänä hyytävässä vesisateessa 15 min salille ja takaisin. Yhtä kaikki, eilen ei ollut lenkkisää (hyytävä vesisade ja tuuli, asteita +7), joten päätin mennä salille ja uimaan. Olin vähän yllättynyt siitä kuinka hyvin uinti soljui tauon jälkeen, voi tosin olla että se kostautuu huomenna lihassärkynä :D

Mulla oli ennen sääntö, että jos eksyy altaaseen muualla kuin Serenassa tms., on uitava vähintään kilometri. Niille ketkä ei tiedä: olen entinen kilpauimari, treenasin 8-17-vuotiaana 2-5 kertaa viikossa, kunnes tuli motivaatiopula ja rasitusvamma käteen. Käsiongelmien jälkeen aloin hieman joustaa tässä 1km tavoitteessa ja mennä sen mukaan että on toimiva käsi vielä seuraavanakin päivänä. Oli vähän vaikeaa aluksi, mutta kivun kautta oppii kaikenlaisia asioita, mm. omia rajoja...

Lähdin lähinnä kokeilemaan ilman kummempia tavoitteita, mutta kun kaikki sujui hyvin, päätin palata tähän vanhaan standardiin. Kilometri tuli uitua, en tajunnut ottaa aikaa mutta luulisin että ehkä jotain 30-45min. Mielestäni ei huono, kun ottaa huomioon että 450m oli vain käsivetoja tai potkuja. Tästä on hyvä jatkaa :)

I have made return to the pool! For some reason I can't get myself to swim in wintertime, maybe it's because I don't like to walk back in freezing wind and rain when I am already cold and wet. It wasn't running weather yesterday (cold rain, wind and +7), so I decided to go to gym and swim too. I was a bit surprised how well swimming went after a long break, however it might be that it hits me back tomorrow with muscle fever:D


I used to have a rule that if I go to a pool somewhere else than in a waterpark, I have to swim at least one kilometre. For those who don't know: I used to swim competitively, and trained 2-5 times a week for nine years when I was 8-17, until I laced motivation and got stress injury in my arm. After arm problems I got more flexible with my 1km target in order to have a working arm in the following day too. In the beginning it was challenging, but you learn many things through pain, including your limits...


I just went to try without specific goals, but as everything went nice and smooth, I decided to return to this old standard and swam 1km. I didn't realise to time it, I guess it was somewhere between 30-45min. I think it's not too bad considering 450m was just strokes or kicks. This is a good start :)

torstai 4. elokuuta 2011

Salille / Gym time!

Yksi loistava ominaisuus valitsemassani salissa on se, että siellä treeniohjelman laadinta kuuluu hintaan. Maanantaina menin ja melkein kuolin kun laadittiin sekä cardio että resistance samalla kertaa ja tein molempia juttuja. Ja päälle vatsat. Tarkoituksena on käydä 3-4 kertaa viikossa ja tehdä kerralla cardio (juoksu 20 min, n. 2,8 km, cross trainer 15 min, soutu 1000m = 6.01 min) ja vatsatreeni tai resistance (kaikkia painokonejuttuja, prässejä sun muita) ja vatsatreeni, päälle tietysti venyttelyt. Olin aika kuollut tänään treenin jälkeen, mutta se tuli tehtyä, ja ennen kaikkea paransin soutuaikaa 46 sekunnilla. Ensi kerralla menen alle kuuden kun annan ipodin kuulokkeiden tippua jos tippuvat. Kuuden tai kahdeksan viikon päästä voin varata väliarviointisession, se maksaa jotain mutta uskon että kannattaa. Lisäksi se motivoi saavuttamaan tavoitteet kun koko lappu käydään läpi uudestaan. Varmaan päivittelen aikoja ym tänne kun edistystä tulee!

One excellent quality in the gym I chose is that making an exercise program is included in the price. On Monday I went to do it and almost died, as I did both cardio and resistance on the same day. And abs on top of that. My intention (according to the trainer) is to go there 3-4 times a week and do either cardio ( run 20 min, c. 2.8km, cross trainer 15 min, rowing 1000m = 6.01 min) and abs or alternatively resistance with different kinds of machine things they have and abs. Naturally stretching is included too for each workout. I was super tired after gym today, but at least cardio is doable even though I think it's hard. I need to do playlists for different workouts. The main thing today was that I improved my rowing time by 46 seconds, next time I will go under six and let my headphones to drop if they do. After around six to eight weeks I can book a review for the program, it costs something but I believe it's worth it. At least then I have a real goal, I want to develop by the time of review so it motivates me a lot. I'll probably update times etc here when I progress.