Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. syyskuuta 2013

Takaisin salille / Back to gym

Nyt on käynnissä kuudes viikko uudella salilla. Tässä on ollut jonkun verran haasteita sovitella saliaikatauluja kyläilijöiden ja omien reissujen sekaan, mutta ainakin jonnekin sattuu melkein joka päivä eli ehkä olen joskus sentään ehtinyt! Varmaan pari kertaa viikossa on sellainen keskiarvo, jos jättää tuon Suomessa vietetyn viikon laskuista. Silloin oli flunssakin, ei päässyt edes juoksemaan Töölönlahdelle tai Sibeliuspuistoon. Metsässä sentään tuli tarvottua niin että hiki virtasi. Tarkoitus olisi kuitenkin nostaa käyntikertojen määrää 3-4 kertaan viikossa.
Vanha nike+ ei ole enää juurikaan käytössä, sen sijaan aion kokeilla jotakin uutta. Asicsilla on sovellus, joka suunnittelee treeniaikataulun. Siihen syötetään tavoite, sukupuoli, ikä, jos on tavoiteaika ja kuinka kauan pystyy nyt juoksemaan. Asetin omaksi tavoitteekseni 10 km, ja treenaus alkanee tällä viikolla. Alku on ihanan helppo! On hyvin matala kynnys aloittaa kun treenin pituus on kilometri ja vauhti 9:47/km, lenkin pituus ja nopeus kasvavat siinä sitten vähitellen. Lisäksi viikottaisten treenikertojen määrää voi säätää, itselleni asetin sen kolmeen. Kaupungilla olisi myös Sweatshopin juoksuklubi tiistaisin, mutta se on vähän heikko ehtimisen kannalta. Startti on 18.15 ja jos haluaa vaihtaa vaatteet tai jättää kamat sisälle, paikalla pitää olla ennen liikkeen sulkemista, eli vähän ennen kuutta.
Tänään on toinen kerta personal trainerin kanssa, ja silloin varmaan kuulee sitten totuuden että onko jotakin tapahtunut vai ei. Ainakin painoja olen nostanut itsenäisesti muutamalla kilolla melkein joka harjoitteessa, mutta se kyllä taitaa olla minimioletus kun tässä on kuitenkin viisi viikkoa vierähtänyt. Toistaiseksi fokus on ollut selässä ja käsissä, katsotaan mihin suuntaan mennään seuraavaksi!
--

I am on the sixth week at the new gym. There has been some challenges trying to fit gym schedule with visitors and my own trips, but it hurts somewhere almost every day so I think that proves I have done something at least! I think two times per week is my average this far, if I leave out the week I spent in Finland. I had cold coming then, so I couldnt really run even though I took all the stuff with me. The only thing I did was walking in the forest, and that was not a leisurely walk along the paths. Those were hard work, no paths or anything. From now on I should try to bring up gym visits to 3-4 times a week.
My old nike+ is not in use anymore (though the trainers are!), and I am going to try something new next. Asics have an app that plans a training schedule for you. You input distance, gender, age, if you have a target time and for how long you can currently run. I set my target to be 10 km, and I am aiming to start training this week. The start is very nice and easy! It should be a comfortable start as the starting length is just 1 km and pace 9:47/km, the length and pace increasing slowly. You can also adjust the amount of runs per week, I have it set at 3. There would also be a Sweatshop running club in town but the timing is bit difficult. The start is at 18.15 and if you want to change or drop your stuff indoors, you need to be there before the shop closes at six.
Today I will have the second session with my personal trainer, so then I will probably hear the truth about whether something has happened or not. I have increased most weights by couple of kilos, but I guess that would be the minimum assumption given it has been five weeks. For now focus has been at back and arms, we will see what there will be next!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Kuntopala / Fitbit

Poimittu täältä
Tämmöinen kapistus keikkuu menossa mukana nykyään. Kuntopala ei toki ole sen oikea nimi vaan Fitbit, mutta sitä se tarkoittaa vapaasti käännettynä. Minulla on ollut tämä jo pidemmän aikaa, ehkä loppukesästä lähtien. R:llä on taipumus innostua kaikenlaisista vempaimista ja tämä päätyi minulle päivityksen myötä. Väri on tosin purppura eikä sininen.

Hyvä juttu on, ettei pattereista tarvitse huolehtia sillä laitetta täytyy ladata aina välillä. En tosin tiedä kuinka usein, olen unohtanut seurata. Ehkä jotain kolme viikkoa? Välillä se sitten vaan loppuu ja lataan. Palikka kertoo askelmäärän, etäisyyden, poltetut kalorit (mun versiossa on liekki, paljon hienompi kuin vaaka!) ja sitten kukan pituus kertoo senhetkisen aktiivisuustason. Olen aika reipas nykyään kun kävelen aamuisin junalle ja illalla takaisin, normipäivänä tulee se suositeltu 10 000 askelta tai vähän yli, viikonloppuisin 12 000 - 20 000. En ole ihan varma mitä teen, mutta kai niitä askelia tulee jos huitoo ympäriinsä 10 tuntia.

Nike+ on nyt lähes poistettu käytöstä, sillä en ole juossut pitkään aikaan. Vanhassa paikassa ei oikein voinut alueen takia, ja muutettuani olin kipeänä pariin otteeseen. Ehkä kohta taas, mutta varmaan ilman plussaa.

--

This is a pedometer I use to track I do enough stuff during the day. I have had my Fitbit for quite a while now, since late summer I think. R has the tendency to get excited about gadgets and this ended up to my direction when he upgraded. The colour is purple though rather than blue.

The best thing about this is that I don't have to worry about batteries or changing them as Fitbit is chargeable. I don't know how often I have to charge, I have forgotten to keep track of that. Maybe every three weeks or so? It just dies at some point and then I charge. It tells me the step count, distance, burned calories (I have a flame instead of a scale), and the length of the flower shows the activity level. I am doing quite well nowadays as I walk to the train station every morning and back in the evening. I get the recommended 10 000 steps on most days, on weekends 12 000 - 20 000. I am not sure what I do then, but I guess I just take many steps if I spend most of the day out.

I'm not using Nike+ anymore, I had issues with the website & sync and I haven't really been running since I moved to London. The previous neighbourhood wasn't good for running and after moving I have been ill twice. Maybe I should start thinking of getting back to running when days get longer and it's not snowing anymore.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Oranssilla / On orange

Tämmöistä löytyi jostain syystä julkaisemattomana! Luulen että tämä on melkein vuoden vanha. Ehkä. Nike+ on muuttanut asioita ja koko sivusto on nykyään valkoharmaa O_o. Juokseminen on jäänyt, luulen että olen varmaan vieläkin suhteellisen samalla tasolla :D Syynä työnhaku, sairastelu (keuhkoputkentulehdus kolmen kuukauden välein + toipuminen) opiskelu ja tietenkin varmaan päällimmäisenä yleinen laiskuus. 

Lontoossa mulla on aika suuri liikunnallinen ongelma. Kuntosalit maksavat aivan järkyttävästi (eikä siihen sisälly uima-allasta ellei maksa vielä enemmän) eikä tässä lähellä ole oikein mitään. On yksi bodareiden powerlifting-paikka ja sitten sali joka on sulkeutumassa. Muut ovat sitten kauempana, bussimatkan päässä, eivätkä tietenkään työmatkan varrella. Täytyy nyt ihmetellä mitä tässä tekee, pelkät viikonlopun ptikät kävelyt eivät missään nimessä riitä. Ennen kun oli kahden tunnin työmatka, tuli 10 000 askelta arkisinkin täyteen, mutta nyt jään jonnekin 6000 kieppeille jos en käy kaupassa. Ja siis juosta ei voi kuin valoisan aikaan (jota ei ole tällä erää muutoin kuin työaikana) koska tämä on Lontoo ja niin on parempi. Jossain vilkkailla juoksureiteillä se on varmaan ok (kuten Embankmentilla kuvittelisin), mutta täällä ei kannata kokeilla. Eipä kyllä täällä ole puistojakaan että ihan pakokaasuja saisi hengitellä kun liikenne seisoo.

Muutama vaihtoehtoinen suunnitelma on mielessä, mutta niitä täytyy tutkiskella vielä.

--

I found the post below in drafts! I know know why it has been sitting there, for a quite long time I would imagine. My guess is this is from about a year ago. Maybe. Now Nike+ have changed things and the site is white-greyish. I have run less over the past year, reasons being job hunt, being ill, studies & of course general lazyness. I think my level and kilometres are still pretty much the same...

In London I have a sort of sports problem. Gym memberships/passes cost a fortune, and don't even include pool unless you pay even more. Nearby there is only one powerlifting gym for bodybuilders and another that is about to close. Others are further out, a bus ride away and naturally away from commute route. I will have to see what I will do, a lot of walking on weekends is not sufficient. Before when I used to commute for 2 hrs, I easily got 10 000 steps on a standard day. Now it's more like 6000 if I don't go to get groceries. Running is out of question after dark, because this is London. Maybe it would be ok in some other parts and popular routes, but better not to try here. Not that there would be any parks to run in, would have to do that by the roads breathing the polluted air from stuck traffic.

I have some options to solve this issue, but I need to look into them a bit more.


Vanha viesti / The old post


Olen nyt virallisesti Nike+ kakkostasolla, ja kaikki on muuttunut oranssiksi! Se on hyvä se, ennen oli keltaista. Olen nyt juossut uusien kenkieni kanssa yli 50 kilometriä, mikä juoksunvihaajalle on mielestäni aika hyvä saavutus. Etenkin kun kaikki Suomessa juostut lenkit ovat jäänet pois laskuista, koska siellä ei ole pluslenkkareita. Ja sitten välillä iPod tai Nike+ flippailee jotain ja juoksu jää tallentumatta. 

Loman jälkeen juoksin taas aika paljon täällä, mutta nyt sitten potilaana ja toipilaana olo rajoittaa sitäkin toimintaa. Ärsyttää, etenkin kun olin just laittanut uuden tavoitteen juosta 30 km kuukaudessa. No enpä taida juosta. Vihreä taso saa siis odottaa, laskeskelin vähän että jos käy kolme kertaa viikossa juoksemassa, siihen menisi vähän yli puoli vuotta. Ei mitenkään mahdoton, paitsi tietenkin jos olen kerran kuussa kipeä niin kuin olen nyt tavannut olla.




Now I am officially on the second level with Nike+, and everything is orange! It started with yellow 50 km ago. However this only includes runs with my new shoes, and I don't take those to Finland because I have old shoes there.


torstai 19. huhtikuuta 2012

Valkovuokkoja!

Yksi syy, miksi lähdin lenkille pururadalle pääsiäislauantaina, oli valkovuokkojen etsintä. Kaksi vuotta sitten löysin pääisäisloman jälkeen muutaman valkovuokon ja kuten kaikki olemme biologian /ympäristötiedon tunneilla oppineet, valkovuokko leviää maavarren avulla, joten sen löytää vuosi toisensa perään samoilta paikoilta. Purtsia on myllätty aika lailla (siitä lisää tuonnempana) viime vuonna, joten en ollut varma onko niitä jäljellä enää. Huoli oli aiheeton, sillä tosi nopsaan löysin niitä ihan ilman erityistoimenpiteitä. Olen oikein tyytyväinen, olisin muuten ehkä kerännyt jotain matkaan mutta narsissit voivat vielä hyvin niin ei ole tarvis. Kuva saa riittää, ja kukkien katselu lenkillä!




On Easter Saturday when I went running I wanted to find some valkovuokko on campus. Wikipedia calls it Anemone nemorosa, and tells that common names are wood anemone, windflower, thimbleweed and smell fox. I don't have a clue how it really is known here (if at all?), that's why I did not include it in the title. If you know which one is the most common name, let me know. Anyway, my search was successful, as I could easily find couple of very good spots full of flowers!

Some of you might wonder why to make such a fuss about a flower. The thing is, to many finns it's a bit more than 'just a flower'. That is because 1) we do not have lots of wild flowers to begin with 2) we do not have planted daffodils and tulips everywhere 3) these anemone nemorosas are one of the first flowers we see in spring 4) usually people pick a bunch of them for mothers' day in May.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Uimassa / Swimming

Olen tehnyt paluun altaalle! Jostain syystä ei oikein tule käytyä talvisaikaan uimassa, ehkä siksi etten tykkää kävellä muutenkin märkänä hyytävässä vesisateessa 15 min salille ja takaisin. Yhtä kaikki, eilen ei ollut lenkkisää (hyytävä vesisade ja tuuli, asteita +7), joten päätin mennä salille ja uimaan. Olin vähän yllättynyt siitä kuinka hyvin uinti soljui tauon jälkeen, voi tosin olla että se kostautuu huomenna lihassärkynä :D

Mulla oli ennen sääntö, että jos eksyy altaaseen muualla kuin Serenassa tms., on uitava vähintään kilometri. Niille ketkä ei tiedä: olen entinen kilpauimari, treenasin 8-17-vuotiaana 2-5 kertaa viikossa, kunnes tuli motivaatiopula ja rasitusvamma käteen. Käsiongelmien jälkeen aloin hieman joustaa tässä 1km tavoitteessa ja mennä sen mukaan että on toimiva käsi vielä seuraavanakin päivänä. Oli vähän vaikeaa aluksi, mutta kivun kautta oppii kaikenlaisia asioita, mm. omia rajoja...

Lähdin lähinnä kokeilemaan ilman kummempia tavoitteita, mutta kun kaikki sujui hyvin, päätin palata tähän vanhaan standardiin. Kilometri tuli uitua, en tajunnut ottaa aikaa mutta luulisin että ehkä jotain 30-45min. Mielestäni ei huono, kun ottaa huomioon että 450m oli vain käsivetoja tai potkuja. Tästä on hyvä jatkaa :)

I have made return to the pool! For some reason I can't get myself to swim in wintertime, maybe it's because I don't like to walk back in freezing wind and rain when I am already cold and wet. It wasn't running weather yesterday (cold rain, wind and +7), so I decided to go to gym and swim too. I was a bit surprised how well swimming went after a long break, however it might be that it hits me back tomorrow with muscle fever:D


I used to have a rule that if I go to a pool somewhere else than in a waterpark, I have to swim at least one kilometre. For those who don't know: I used to swim competitively, and trained 2-5 times a week for nine years when I was 8-17, until I laced motivation and got stress injury in my arm. After arm problems I got more flexible with my 1km target in order to have a working arm in the following day too. In the beginning it was challenging, but you learn many things through pain, including your limits...


I just went to try without specific goals, but as everything went nice and smooth, I decided to return to this old standard and swam 1km. I didn't realise to time it, I guess it was somewhere between 30-45min. I think it's not too bad considering 450m was just strokes or kicks. This is a good start :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Tunnustuksia / Confessions

Olen ollut poikkeuksellisen positiivisella tuulella viime päivinä. Pääsiäinen kampuksella ei ehkä olekaan ihan kamala juttu, koska:

- Busseissa on tilaa! Aina mahtuu kyytiin.
- Kaupungilla on vähemmän tungosta
- Lenkkipolut on tyhjiä
- Kukaan ei kilju illalla/yöllä oltuaan viihteellä
- Ei kuulu musiikkia yläkerrasta tai naapureilta
- Sparissa on paljon lyhyemmät jonot
- Voi jammailla keittiössä ruuanlaiton lomassa ihan rauhassa ilman että kämppikset ihmettelee tai jengi tuijottaa ikkunoista sisään

Sinänsä harmittava seikka on, ettei tämä kerros ole kokonaan mun käytössä, muuten olisin alkanut kiikuttamaan pakattavia tavaroita aulaan. Honkongilainen kämppis asuu samassa kerroksessa niin en voi tukkia tietä. Eli toistaiseksi kamat saa hengata pöydän alla, pakkaan varmaan keskiviikkona.

Kävin lauantaina juoksemassa kampuksen purtsilla (=pururata) pitkästä aikaa. Tuli aika hyvä fiilis, vaikka sää ei ollutkaan mitenkään loistava. Seuraavat tunnustukset koskevatkin lenkkimusaa. Olen havainnut, että reggae on parasta juoksumusiikkia ikinä! Silloin on semmoinen olo että juoksee vähän vahingossa :D Siispä kuuntelin Jukka Poikaa eilen (jolta on tullut uusi levy, youtube 'Yhdestä puusta' mutta mulla ei ole sitä) juostessani M6n reunaa (vrt. Lahdentie, se on kampuksen laidalla heti minimetsän jälkeen.) Ja koska nämä ovat tunnustuksia, mun on myös rehellisyyden nimissä kerrottava että välillä soi Shakirakin! Silloin kun tanssituttaa (vaikka on lenkillä) se on aika hyvä, eikä mulla ole oikeastaan muuta lattarimusaa koska Buena Vista Social Club on venyttelyä varten. Sinänsä outoa että mulla ei ole muuta, mutta ehkä sitä tuli kuunneltua aikanaan niin paljon tanssitunneilla ettei jaksanut sitten vapaalla enää. Ja nyt kun ei niitä tanssitunteja ole, niin on aika ikävä. En malta odottaa että pääsen muuttamaan tältä jonnekin missä voin taas jatkaa salsaa ja muita lattareita! (ja sitten tietenkin päädyn jonnekin missä sopivia tunteja ei ole mutta toivossa on hyvä elää, toistaiseksi...)


Vanha treenimusa on ollut aika suomirock-painotteista, osittain ehkä siksi etten juurikaan kuuntele musiikkia niin sitten kun sille tuulelle sattuu, on kiva kuulla kotoisia säveliä. Vanhalta gym-soittolistalta löytyy mm. Nightwish, HIM, Hanoi Rocks ja Hurriganes. Ja vaikka nämä ovatkin jääneet vähän vähemmälle viime aikoina, Hurriganesin Up around the bend -versio on yhä mun Nike+ PowerSong :)


Lately I have been on an exceptionally positive mood. Easter on campus might not be the worst thing in the world, because:


- Busses run nearly empty, so you can always get on board
- It's less busy in town
- Running paths are empty
- Nobody is screaming at night when they get back from partying
- There is no music from upstairs / neighbours
- Shorter queues at Spar
- Jamming in kitchen while cooking is nicer because nobody is staring


The slightly unfortunate thing is that I don't have this floor just for myself, otherwise I would have started to take stuff out to the landing, but my flatmate who is around lives on the same floor so I can't block the way. So for now stuff is under my desk, waiting for packing on Wednesday.


I went running on Saturday and I felt really good even though the weather wasn't brilliant by any means. My next confessions are about running music. I have realised that reggae is the best music ever for running! You get the feeling that running is just a by product of listening to music :D Yesterday I was listening to Jukka Poika while I was running next to M6 (a big highway near campus). And because these are confessions, I have to tell that sometimes I listen to Shakira! When I feel like dancing (even though I'm running) it's quite good as I don't have latin stuff that much apart from Buena Vista Social Club, which is for stretching. It's a bit weird that I don't have anything else, but maybe it's because I heard it so much in dancing classes and wanted something else for free time. Of course now when I don't have those classes, I kind of miss it a lot. I can't wait that I will move out of here to somewhere where I can continue salsa and other latin stuff! (and then I end up in a place with no classes anywhere near, but you can always wish...)


My old training music included quite a lot Finnish rock, like Nightwish, HIM, Hanoi Rocks and Hurriganes. Even though these are less popular for me nowadays, Up around the bend version by Hanoi Rocks is still my Nike+ PowerSong :)



maanantai 12. syyskuuta 2011

Salihirmu / Gymaholic

Hei kaikille, terveisiä salilta! Olen ollut kovin reipas ja käynyt neljän päivän sisään kolme kertaa salilla, jee! Ja energiaa riittää, ainakin tilapäisesti. Kysykää tunnin päästä uudelleen niin makaan taintuneena sohvalla :D

Nike+ on MAHTAVA. Se syyllistää epäsuorasti jos ei ole käynyt tarpeeksi salilla ja kehuu kun on ollut erityisen hyvä juoksu. Asetin kolme viikkoa sitten tavoitteen, että juoksisin useammin. Itseasiassa tarkoitus on, että kävisin useammin salilla mutta se on ihan sama koska joka kerta kun menen niin juoksen ainakin vähän. Tavoitteena on juosta kymmenen kertaa neljässä viikossa, mikä ei sinänsä ole paha, mutta sitten täytyy ottaa huomioon että olin kotona viisi päivää ilman pluslenkkareita ja niitä juoksuja ei rekisteröity. Yhtä kaikki, sunnuntaina olin jo alkamassa laiskaksi, mutta sitten tuli Nike+ viesti sähköpostiin, tsempaten viimeistä haasteviikkoa varten. Sitten iski niin kamala olo että oli pakko mennä salille! Juoksun data on kuvassa, kaikki tiedot kätevän näpsäkästi siinä niin. Tämä on sinänsä vähän huono esimerkki koska se on niin lyhyt kun tein vain lämmittelyn vastus? (resistance) harjoittelua varten.


Hello everybody, greetings from gym! I've been active and gone to gym three times in four days, woop woop! And I'm full of energy, at least temporarily. Ask again in an hour, I will be lying dead on the sofa :D

Nike+ is BRILLIANT. It makes you feel quilty if you don't workout enough and congratulates when you have had especially good run. I set a goal three weeks ago to run more often. Or the idea is to go to gym more often as there was a risk that I would slip, but anyway every time I go to gym I run at least a bit. The goal is to run ten times in four weeks, which is not bad, but gets more difficult if you consider that I was home for five days without plustrainers so those runs have not been registered. Anyway, on Sunday I was about to get lazy when I got a message from Nike+ wishing me good luck for the last week of my challenge. I felt so horrible about even thinking of skipping gym that I had to go! The data from the run is in the pic above, all info in a nice package. However it's not the best example because it's so short; I only did warm-up for resistance.

torstai 4. elokuuta 2011

Salille / Gym time!

Yksi loistava ominaisuus valitsemassani salissa on se, että siellä treeniohjelman laadinta kuuluu hintaan. Maanantaina menin ja melkein kuolin kun laadittiin sekä cardio että resistance samalla kertaa ja tein molempia juttuja. Ja päälle vatsat. Tarkoituksena on käydä 3-4 kertaa viikossa ja tehdä kerralla cardio (juoksu 20 min, n. 2,8 km, cross trainer 15 min, soutu 1000m = 6.01 min) ja vatsatreeni tai resistance (kaikkia painokonejuttuja, prässejä sun muita) ja vatsatreeni, päälle tietysti venyttelyt. Olin aika kuollut tänään treenin jälkeen, mutta se tuli tehtyä, ja ennen kaikkea paransin soutuaikaa 46 sekunnilla. Ensi kerralla menen alle kuuden kun annan ipodin kuulokkeiden tippua jos tippuvat. Kuuden tai kahdeksan viikon päästä voin varata väliarviointisession, se maksaa jotain mutta uskon että kannattaa. Lisäksi se motivoi saavuttamaan tavoitteet kun koko lappu käydään läpi uudestaan. Varmaan päivittelen aikoja ym tänne kun edistystä tulee!

One excellent quality in the gym I chose is that making an exercise program is included in the price. On Monday I went to do it and almost died, as I did both cardio and resistance on the same day. And abs on top of that. My intention (according to the trainer) is to go there 3-4 times a week and do either cardio ( run 20 min, c. 2.8km, cross trainer 15 min, rowing 1000m = 6.01 min) and abs or alternatively resistance with different kinds of machine things they have and abs. Naturally stretching is included too for each workout. I was super tired after gym today, but at least cardio is doable even though I think it's hard. I need to do playlists for different workouts. The main thing today was that I improved my rowing time by 46 seconds, next time I will go under six and let my headphones to drop if they do. After around six to eight weeks I can book a review for the program, it costs something but I believe it's worth it. At least then I have a real goal, I want to develop by the time of review so it motivates me a lot. I'll probably update times etc here when I progress.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Nike+

Tämä ei ole maksettu mainos. Nike+ on loistava. Haussa on ollut jo pidemmän aikaa kunnon juoksukengät, ja eilen yksi työkaveri antoi hyvän vinkin kaupasta. Marssin sinne sitten, juoksin vähän juoksumatolla ja sitten myyjä katsoi juoksua, kyseli budjettia ja kiikutti sopivia ehdokkaita paikalle. Parhaaksi valikoitui Niken Lunarswift, valkoinen oli ainoa missä oli kokoja. No, sentään oli, koska yhdessä toisessa kaupassa oli tilapäisesti kaikki 37.5 pienemmät loppu. Lisäksi on ollut yllättävän vaikeaa löytää kokoa 36 tai 36.5 koska "se on niin pieni." Onhan se ehkä vähän pieni, muttei NIIN pieni.

Ehkä parasta koko jutussa on se, että kyseinen malli on Nike+ -sarjaa, mikä tarkoittaa sitä, että vasemman kengän pohjallisen alla on kolo sensorille. Se yhdistyy langattomasti iPodiin (tai iPhoneen) pienen palikan avulla. Se sopii samaan koloon latauspiuhan kanssa. Sitten iPodista setä tai täti, oman valinnan mukaan, kertoo asioita jos haluaa niitä kuulla. Siru kerää tietoa ja mittaa aikaa, matkaa, poltettuja kaloreita, ym., ja vertaa aikaisempiin tuloksiin kun iPodin yhdistää koneeseen. Huikeaa. Vaitettavasti mun alku ei ole ollut mitä sujuvin, koska jostain syystä kalibrointi mun omaan kävelyyn ja juoksuun ei onnistunut kunnolla... Täytyy vähän tutkia vielä että teinkö jotain väärin vai mikä siinä on ongelmana. Ostin jutun eilen, mutta kävin tänään aamulla jo nopsaan lenkillä ennen töitä ja tulin juuri salilta. Liityin tänään vihdoinkin! Maanantaina on luvassa ohjelman teko. Jännä nähdä onko se mistään kotoisin.


Kuva täältä.

This is not paid ad. I love Nike+. I have been searching for a proper pair of trainers for running, but there hasn't been too much progress. The lady sitting next to me at work gave me a nice tip for a good store and I went there yesterday. I ran a bit on treadmill, and after analysing it and asking for budget the salesperson brought me some options. I ended up choosing a pair of polka-dot Nike Lunarswifts, there was no colour options in my size so had to take white ones. Btw it was very difficult to find anything smaller than 4 (37.5), because "it's so small." It's small, but it's not THAT small.

The best thing was that the model is Nike+ enabled, meaning that you can insert a sensor under the insole of the left shoe. The sensor connects to iPod wireless through a receiver that is inserted into the charging thing slot. How cool is that? The sensor measures time, speed, distance, calories, etc and feeds it to iPod. You can choose to hear instructions and about progress and such if you like. When you plug in the iPod to computer, it connects to Nike+ website creating stats about the workout and compares with past performance. Unfortunately I haven't been able to make the most of it as calibration wasn't quite successful, and I have dongle for internet so even though I have two USB slots, the dongle is so fat that it takes more space than it should, so can't connect iPod and be online at the same time... However, i have tried it twice, this morning I had to have a quick run before going to work and I just got back from gym. It was my first time there, seemed to be quite nice, I have a personal workout planning session on Monday. I'm in such a bad shape that it will be horrible.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Iltakävelyllä / Evening walk

University of Cumbria

Reipastuin eilen kuitenkin iltaa kohti, muttei ollut ollenkaan juoksuolo. Päätin sen sijaan napata kameran mukaan ja kävellä tavallisen juoksureitin. Kävelin suhteellisen nopeasti, joten olin aika yllättynyt kun huomasin että aikaa oli vierähtänyt yli tunti! Metsäosiosta en saanut enää iltahämärässä mitään järkeviä kuvia kun en osaa säätää asetuksia sopivaksi (koska en jaksa perehtyä.) Muutenkin kuvat näyttävät nyt pimeämmiltä kuin mitä oikeasti oli, mutta ne ovat silti tavallaan aika kivoja.

Venyttelypaikka / stretching stop

I really didn't feel like running last night so instead I grabbed my camera along and decided to take a walk and take the same route I usually run. I walked relatively fast pace, so I was quite surprised that it took me over an hour to walk it while taking some photos too. As it was dusk there was no way could snap a nice forest shot with my non-existing camera setting skills, so I have to get back to those on a sunny day. All the pics make it seem like it was very dark, but it wasn't that much. It looks quite nice though.


Williamson Park




Ashton Memorial





Näkymä Lancasterin ja Morecamben yli / View over Lancaster and Morecambe




tiistai 22. helmikuuta 2011

D-vitamiinia

Pari viikkoa vanhaa tekstiä mutta silti kuranttia:

Tänään luonnolisesti sataa, mutta tällä viikolla on muuten ollut jopa kaksi (2) aurinkoista ja sateetonta päivää. Täytyi ihan kaivaa aurinkolasit esiin. On ollut tosi lämmintäkin, pitäisi pesettää trenssi kun kohta on varmaan aika siirtyä talvitakista pois. Tänään bongasin kampuksella shortsit ja flip-flopit (ihan niin pitkälle en aio vielä mennä.) Ilman takkia pelkällä hupparilla on jo ihan standardi paikallisemman väestön keskuudessa...

Söin myös kalaisia asioita pitkästä aikaa, ostin semmoista lohimömmöä mitä voi laittaa leivän päälle (tosi hyvää.) Tulee oikein D-vitamiinia kerrakseen. On kyllä vähän ikävä uuni-/savulohta, täytynee tehdä ekskursio Sainsbury'sin kalatiskille ja kalakauppaan kun tulee ensi kuun tuet!

Viikko sitten suoritettu huoneraivaus ja matonpesu tuotti hyviä tuloksia, olen ollut vähän pirteämpi ja käynyt pari kertaa lenkillä kun en ole jaksanut raahautua salille asti.

---

Aloitin myös joogan täällä, löysin hyvän ryhmän. Eikä salissa ole edes kylmä! Ikävä kyllä sitä on vain kolme kertaa kuussa, mutta on sekin tyhjää parempi. Viime viikolla jouduin jättämään väliin kun oli migreeni kylässä, ja tällä viikolla on väliviikko.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Good morning Lancaster

Yritys tehdä töitä, lenkki, kunnon aamupala, ostoksia. Ei sinänsä mitään ihmeellistä muuten, mutta kaikki tämä hoitui ennen yhtätoista! Vaikka olin luonnollisesti melko kuollut herätessäni seitsemältä, sain itseni ylös, ulos ja lenkille kohtuullisessa ajassa.

Kuten olen jo tainnut mainita, asun mäellä. Se ei ole kovin kätevää lenkkeilyn kannalta, koska kanava, jonka varrella mieluiten lenkkeilisin, on siellä alhaalla. Lenkin jälkeen tai loppuvaiheessa ei ole kovin kivaa kavuta mäkeä ylös kun on jo valmiiksi puolikuollut (en ole superurheilija.) Tällä kertaa päätin kuitenkin suunnata vielä ylemmäs, Williamson Parkiin. Kannatti. Oli poikkeuksellisen kaunis, aurinkoinen ja ennen kaikkea kirkas päivä. Ashton memorialin juurelta näkyi joelle, ja pitkästä aikaa myös Lake Districtin vuoret lahden toisella puolella olivat näkyvissä.

Tässä vähän vanhoja kuvia lenkkimaastosta, nyt on paljon syksyisempää. Nämä ovat lokakuun alusta tältä ja viime vuodelta. Esteettisesti mukava mutta muuten huono puoli on valojen puute. Muuten ei ehkä haittaisi, mutta puiston keskiosa on metsän ympäröimä, joten voi heittää hyvästit lenkeille viiden jälkeen noin puolen vuoden ajaksi.

Ashton Memorial ja paljon rappusia

Vino kuva lahden yli. Laitan uudempaa vuorien kanssa kunhan joudan.

Ankkalampi.

lenkkipolku

Note to self: Kannattaa valita joku muu reitti aamulenkille kuin aivan koulun vierestä ellei halua joutua koululaisten jyräämäksi (meillä on naapurina ehkä kaupungin isoin poikakoulu.) 

perjantai 17. syyskuuta 2010

Lits läts

Nyt on varmaan ihan virallisestikin tullut syksy. Aina vaan sataa. Ja kumpparit ovat hukassa --> pienimuotoinen kriisi. Ja mikä on ratkaisu tähän? Laitamme upouudet mokkasiinit jalkaan koska ne ovat niin kivat! Esimerkki: ei näin. Luulisi, että tähän mennessä olisi jo oppinut ja osaisi ajatella vähän enemmän. Niinhän sitä luulisi, totuus vain on toinen... Myöskään sulkainen hiuskoriste ei ole kovin hyvä idea, vaikka hienosti käykin mokkasiinien kanssa (molemmat sopivat muuten hienosti myös fysioterapeutin käteen laittamiin tukiteippeihin.)

Lenkkeilyintoni (en ennen tiennyt edes omaavani sellaista asiaa) ei ole karissut sateen myötä, kumma kyllä. Mikäköhän mua vaivaa. Ennen vihasin juosta. En siitä vieläkään kovin pidä mutta onhan se melko kätevää kuitenkin, kotiovelta treenit alusta loppuun 20-30 min, erittäin vaivatonta. Eilen olin todella turhautunut koko päivän jatkuneesta sateesta ja sisälläolosta ja päätin lähteä juoksemaan koska ei siellä satanut enää kunnolla. Olen minäkin vähän pimeä. Kesäinen myöhäisillan lenkkeily oli tosi kivaa koska oli ainut hetki päivästä jolloin ei ollut liian kuuma, mutta nyt iltaisin on kylmä. Tai kylmähkö, onhan siellä 10-15 astetta kuitenkin päivästä riippuen, hurja kosteus vain tekee ilmasta kolean. Sateen jälkeen tai aikana lenkkeily ei ole varmastikaan aivan paras idea: pito on huonompi asvalttitiellä etenkin lehtien liukastamissa mäissä ja hiekkatiellä rapa roiskuu. Tällaisiin olosuhteisiin uskaltautuminen selvästikin kuvastaa jotakin hyvin outoa piirrettä minussa. En tiedä onko se hyvä vai ei... Joka tapauksessa näyttää nyt uhkaavasti siltä, että hankintalistalle ilmestyy pitkät juoksutrikoot ja jostain kaappien kätköistä pitää kaivaa kevyt heijastin joka ei ärsytä ja ole tiellä juostessa.