Vaan kuinkas sitten kävikään (eli miten tänne päädyttiin)

Kun päätin hakea Britanniaan opiskelemaan en tiennyt Lancasterin olemassaolosta eikä se alunperin edes ollut hakulistalla. Täällä sitä kuitenkin ollaan, ja tarkoitus on nyt vähän valottaa mistä tämä sattumien summa johtuu. Aluksi Skotlanti oli vaihtoehtona siinä missä Englanti, mutta se karisi nopeasti pois. Tulin siihen tulokseen, että loppujen lopuksi on aika sama opiskella neljä vuotta ilmaiseksi tai kolme vuotta maksullisesti, sillä aika on rahaa. Lisäksi yhteydet Skotlantiin ja sieltä pois ovat huonommat kuin Englannissa, samoin kuin sää, eikä paikallisia voi ymmärtää. Realistisia vaihtoehtojakin oli vähemmän siellä suunnalla, joten päätin keskittyä kokonaan Englantiin. Edelliset aivan täysin subjektiivisia mielipiteitä, joillekin Skotlanti toimii hyvin, mutta koin ettei se olisi minulle hyvä vaihtoehto. Käyn mieluummin kylässä.

Pahoittelen etukäteen valtavaa finglishin määrää, mutten osaa puhua opiskeluasioista kokonaan suomeksi. Päädyin valtavan googlettelun, rankingien, keskustelufoorumien, yliopistojen sivujen ja valehtelematta viiden kilon esitepinon jälkeen hakemaan lähinnä erittäin hyviin yliopistoihin muutamalla "varmalla nakilla" varustettuna. Manchester oli pohjoisin, Warwick ainoa kampusyliopisto, muut olivat Lontoossa. No, hyvistä arvosanoista (mutta jo saavutetuista, se on aina vähän hankala juttu jos ne ei voi asettaa ehtoja) huolimatta tarjouksia (offereita) ei tullut, ainoastaan unsuccessfulleja. Siinä sitten suru puserossa hain extrassa (täydennyshaku touko-kesäkuussa niille joilla ei ole offerin offeria) Nottinghamiin, joka hyvin nopeasti kertoi ettei ole kiinnostunut minusta. Tämän jälkeen iski paniikki, sillä hakuni yliopistoon Suomessa ei näyttänyt lupaavalta, suurimmalta osin myöhäisherännäisyyden takia (ei ollut tarpeeksi aikaa lukea pääsykokeisiin, vain pari kuukautta), joten pelkäsin jääväni täysin ilman yliopistopaikkaa missään maassa ja joutuvani toiselle välivuodelle, joka ei olisi toivottu (toisin kuin ensimmäinen.)

Olin täysin kujalla sen suhteen mikä linja pitäisi valita. Muutamia epävarmuuden hetkiä lukuunottamatta olin varma, että haen kauppatieteelliselle linjalle. Koko systeemi on täällä aika erilainen Suomeen verrattuna: täällä haetaan jo kandissa tietylle erikoistumisalalle ennen kuin opiskelut edes alkavat. Täällä on Business Studies -vaihtoehtoja, jotka sisältävät vähän kaikkea markkinoinnista kirjanpitoon, mutten kuullut kovin mairittelevia kommentteja noista kursseista ja päätin ennemmin erikoistua vähän. Hain alunperin lähestulkoon vain management-painoitteisille kursseille, koska olin aika peloissani kansantaloustieteen tai rahoituksen matemaattisuudesta. Ja onnettomasti olin kirjoittanut matikan huonosti, joten jouduin luopumaan toivosta rahoituksen suhteen, sillä hyvät yliopistot usein vaativat hyvän arvosanan matematiikasta jos se on kirjoitettu. Rahoitus olisi siis ollut ykkösvalinta.

Extrassa panikoidessani kävin sekä ainekohtaisia että overall-rankingeja läpi ja selailin sitten sen mukaan katsomaan sekä koulujen nettisivuja että mahdollisia vapaita paikkoja. Aluksi pitäydyin yliopistoissa ja kaupungeissa, joista olin joskus elämäni aikana kuullut. Lancaster oli kuitenkin aika tasaisen hyvä eivätkä nettisivut olleet kamalat ja päätin katsoa mitä sillä on tarjota, kampuksesta huolimatta. Management oli täynnä, mutta Finance & Management Studiesissa oli vielä vapaita paikkoja. Päätin hetken mielijohteesta hakea, enmätonnenytkuitenkaanpääse -asenteella, sillä arvosanavaatimus oli korkeampi kuin osalla yliopistoista joista olin saanut hylkäyksen. Kului kauan, enkä odottanut mitään hyviä uutisia, olin aika varma että minut on täysin unohdettu. Päivänä eräänä, pitkän Sellon kirjastossa vietetyn illan jälkeen minua kuitenkin odotti unconditional offer! Se on paras mitä voi saada, ei tarvitse tehdä mitään lisää, conditionalissa vaaditaan lähettämään papereita tai tekemään kielikoe (joka on yleensä suomalaisille täysin turha, silkkaa rahanmenoa.) Hyväksyin sen sitten melko pian, alistuen iloisena kohtalooni tulevaisuudesta tuppukylässä. Seuraavana päivänä oli latinan pääsykoe, joka arvattaen meni loistavasti ilman stressiä kun korkeakoulupaikka oli jo taskussa. Sen jälkeen oli toinenkin, mutten halunnut latinan vuoksi jäädä Suomeen. Jos talous- ja sosiaalihistoriasta olisi tullut paikka, olisin saattanut miettiä kahdesti. Ei tullut niin ei tarvinnut.

Tässä juhlitaan synttäreitä ja yliopistopaikkaa.
Piian kuva.

Eli hups, sitä päädyttiin sitten opiskelemaan pääaineena rahoitusta, johon uskoin ettei yhden huonon yo-arvosanan takia ollut saumaa, paikkaan, jonne en olisi alkuunkaan ajatellut koskaan meneväni, saati asuvani. Ja sitten kun pääsin tänne paikan päälle, mulle alkoi pikku hiljaa valjeta että tämä on vähän parempi yliopisto kuin kuvittelin :D Accounting and Finance -laitos on kai maan viidenneksi paras. Oho.  Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, ainakin haun osalta. Olen ehdottoman tyytyväinen valintaani, mutten tiedä hakisinko jonnekin muualle mieluummin jos olisin uudelleen samassa tilanteessa. Todennäköisesti. Täällä vain on niin kuollutta ja rumaa kun on tottunut Helsinkiin. (Tänään on vähän tämmöinen päivä taas...)

Nykyisempiä kuulumisia tulee kun saan ladattua kameraa että voin purkaa kuvat. Mun laturissa onkin näköjään US eikä UK pää niin sitä ei saa yleensä ilman lievää voimakkaampaa väkivaltaa tungettua pistorasiaan. Jotenkin kuitenkin onnistuin vahingossa ensimmäisellä kerralla, nyt täytyy suunnata adapterikauppaan sillä väkivallattomasti en enää onnistu.