Dolce Vita ja piisamihattu

Viime viikonloppuna pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa syksyn legendaarisille Myyrmäki-hallin kirppiksille. Suurin osa ajasta kului tosin pöydän myyntipuolella, ja tavaraa katosi taas uusiin koteihin ihan kiitettävä määrä. Nyt (ehkä) harvennetaan myyntifrekvenssiä, on oltu myymässä puolen vuoden välein, mutta seuraava kerta taitaa olla vasta vuoden päästä.

Tavarat mukaan banaanilaatikoissa. Kuinkas muutenkaan!

Kirppiksellä on kivaa, kannattaa mennä myymään tai ostamaan. Ja kannattaa ottaa seuraa mukaan jos myy, silloin on vielä kivempaa. En ehkä osaisi ilman kavereita mennä. Siinä on myös se hyvä puoli, että niillä on aika usein jotain tosi kivaa myynnissä, kuten nyt Ralph Laurenin kamelinvärinen villainen kaulahuivi ja mustepatruunoita. Loistavaa.

Kotia etsiviä kenkiä

Kirppispolte oli liian suuri tyytyäkseni vain seisoskelemaan. Takana oli kuitenkin pitkä kuiva kausi, vaikka kesällä kävinkin muutamaan otteeseen Hietsussa. Oli pakko vähän livahtaa kiertämään molempina päivinä. Kannatti! Mukaan tarttui pikkupullo Diorin Dolce Vitaa, edellinen oli jo säännöstelyssä kun en ole raaskinut ostaa isoa pulloa. Kreivin aikaan, sanoisin. Kaveriksi löytyi Pure Poison. Lisäksi bongasin turkishatun, joka on ehkä piisamia. Se oli sopiva, lämmin ja pehmeä, ja hinnan oltua enemmän kuin kohdallaan se tarttui matkaan. Jes.

Löytöjä

Jatkuvasti käynnissä oleva teepurkkimetsästys tuotti jälleen tulosta. Perinteinen kiinapurkki löytyi, samoin kuin perus peltisiä hopeisia, mutta myös jotain jännempää. Hedelmäkuvioita! Kaiken lisäksi mulla on Englannissa mangoteetä, joka sopii tähän purkkiin mainiosti. Kansi on kyllä vähän hankalaa jollain välineellä avattavaa mallia, mutta täydellisyyttä on vaikea löytää.

Tee maistuu varmasti paremmalta tästä purkista

Suoraan kirppikseltä matka jatkui Desigmuseoon katsomaan Oiva Toikkaa ja Fashion Photo Helsinkiä. Oli tosi täyttä, sillä molemmat näyttelyt olivat eilen viimeistä päivää auki. En sitten yhtään aikaisemmin ehtinyt... Hienoja olivat, molemmat, vaikken Toikan kuutiojutuista tykännytkään. Monet muut uniikkityöt sen sijaan olivat upeita. Suurin osa niistä oli yksityiskokoelmissa, ja haluaisinkin tietää missä ihmeen tilassa niitä pidetään. Monet olivat valtavia ja veivät metrikaupalla tilaa. Toisaalta kai sitä tilaakin löytyy jos on varaa Toikan uniikkityöhön. (Miksei muuten Suomen museoissa saa kuvata? Tukholmassa ja Sofiassa sai kuvata tosi monissa paikoissa.)

En tykkää syksystä koska silloin sataa. En siltikään, vaikka välillä on kuulas ja hetken aikaa kuiva päivä, suurin osa ajasta kuitenkin sataa. Sade yllättää aina syksyisin, vaikkei siinä mitään yllättymistä pitäisi olla. Varomaton ihmisparka kastuu helposti tai joutuu saarretuksi jos ei muista kuljettaa mukana sadetakkia tai sateenvarjoa. Kuten minä eilen matkalla museoon. Onneksi oli karjalanpiirakoita eväänä, mutustelin niitä sporaa odottaessani. Asiaan luonnollisesti kuuluu se, että näin edellisen perävalot ja on sunnuntaiaikataulut. Pfff.

Sadetta pitämässä. Odottavan aika on pitkä.